Kaikki alkoi kaksi vuotta sitten joulun alla, kun päätin opetella kehräämään.
Sain anopilta wanhan rouvan, eli perinteisen ns. mummon rukin. Tämä kyseinen kiukkupussi oli ollut varastossa ainakin 30 vuotta. En tajunnut kehräämisestä mitään, ja epätoivoisesti koitin saada ikivanhoilla käsikarstoilla rutkuteltua paskanhajuista lampaanvillaa muuttumaan langaksi.
Mie en TAJUNNU ja sain yhdet elämäni suurimmat itkupotkuraivarit.
Karstat paskana ja rukin asetukset päin persimonia.
Pöly laskeutui ja keväämmällä päätin tilata uudet karstat ja värttinän. En jaksanut odottaa värttinän saapumista, joten armas puoliso lähti kirjaimellisesti sorvin ääreen ja sorvasi miulle pari erilaista värttinää.
Siitä se sitten lähti, suosittelen jokaiselle kehräämisestä haaveilevalle aloittamaan harrastuksen värttinällä. Kuidun käsittely on asian a ja o. Toinen välttämätön on Tuulia Salmelan Kehrääjän käsikirja. Löytyy jopa älymaan kirjastosta.
Muutaman kerän värttinällä jaksoin kehrätä, ja sitten oli rukki saatava. Ja halvalla tietysti.
Puolan lahja maailmalle, Kromskin veljesten valmistama Sonata rukki saapui Älymaan korpeen. Yllättäen kehrääminen alkoi heti luonnostua.
Kaivoin myös wanhan rouvan makkarin nurkasta, ja sain kuin sainkin myös sillä valmistettua lankaa, ja vauhdilla. Todellinen mylly. Aloittelijalle tosin haasteellinen, kuten aiemmastakin jo ilmenee.
Sonatalla kehräilin näihin päiviin asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Rukissa itsessään ei ole mitään vikaa, hinta-laatusuhde on vähintäänkin hyvä.
Vehkeen heppoisuus alkoi kuitenkin harmittaa ja jatkuva huollon ja rasvailun tarve. Nitinää ja natinaa milloin mistäkin paikasta.
Kuitenkin haaveissa on ollut oikeastaan aina Majacraftin Suzie pro rukki, kuten aiemmistakin postauksista ilmenee. Viikko sitten bongasin tällaisen Ravelryn Suomalaiset kehrääjät ryhmän myyntipalstalta. Hohohoho, tosin malli oli Suzie pro Alpaca, joka on Limited edition tuosta normi pro.sta. Ja se on ihana. Yleensä en rakastu esineisiin, mutta tähän rakastuin. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Laitteesta huokuu laatu ja ylellisyys, todellinen rukkien Mercedes Benz tai työkalujen festool.
Miul on sellanen kutina, että tällä arsenaalilla selvitään jonnii aikaa. Ei tartte lähteä rukkiostoksille vähään aikaan.
Niin, tämä aarre saapui siis viime sunnuntaina talouteen, sen jälkeen onkin istumaluut, hartiat ja sormenpäät huutaneet hoosiannaa, koska pakonomainen tarve kehrätä. Neulominen on ehdottomasti out of season. Lapset alkavat hajoilla, kun äiti vaan kehrää. Koti alkaa muistuttamaan enemmän kaatopaikkaa kun kotia, mutta minkäs teet. Kyllä tää tästä taas joskus tasottuu.
Sit ku on tullu viel talvi ja lunta, ja ennenkaikkea aurinko armas on ystävällisesti palannut (ja päivä pitenee kokoajan!!!) niin noista tuotoksista saa ihania kuvia ulkona.
Tästä tuli ihana, Ashfordin Stripey Autumn dust, 100% villaa. Parinsadan gramman pötikkä, saap tehtyy vaikka mitä kivaa tästä.
Jäinen maisema, koht pääsee suksimaan jäälle! wUhuu!
Rumaa lankaa, josta voi tehä vaikka navettapipan, värit meni tollaseks sekamelskaks ja liian hailakoita värejä miu makkuu. Tosin on pehmeetä merinovillaa.
Täst tuli kanssa kiva, Wollichenin Cool Forest, helppo kehrätä, shetland-merino sekoitus.
Tän kuidun päätin uhrata harjoitteluun, ensimmäinen vyyhti mikä on kehrätty pitkävedolla kaikkea uhmaten ja päälle vielä najavo kertaus. Yllättävän tyytyväinen voi olla lopputulokseen, ehkä ens kerralla tulee jo parempi. Villa-silkki (80/20) Wollichenin engelblau.
Siin on vielä läjällä kaikki viikon tuotokset. Värit on ihan vääristyneet, paljon syvempiä luonnossa.
Mjoo, siinäpä miun asiat tällä kertaa. Ollaan lähdössä ens lauantaina tinailureissulle, joten voi seurata jotain mielenkiintoista jatkossa...
