Täydellinen (HUONO!) äiti.

Tää aihe on ärsyttänyt ja kummastuttanut jo pitkän aikaa, joten mikäs sen mukavampaa kun purkaa ärsytys täällä. ("minuu ÄRrRsyttää...!!!")

Reilu kolme vuotta sitten pääsin jäseneksi tähän uskomattomaan salaseuraan, jossa eletään kilpailulla, vertailulla ja suorittamisella.
Ja tietysti ollaan onnellisia, onnellisempia kuin ikinä.

Se autuus alkaa jo raskaudesta, saat mitä parhaimpia neuvoja joka tuutista, joista et tajua puoliakaan, koska et ole koskaan pitänyt vauvaa edes sylissä. Välttämättä jokainen raskaaksi tuleva ei oikeasti edes pidä lapsista. Kuten minä.

Parasta olisi, jos painosi nousisi max. 7kg, eikä 30kg, kuten allekirjoittaneella. Kovalla lihoamisella saat tuotettua mielihyvää kilpasiskoillesi, jotka keräsivät kiloja puolet vähemmän. Epäonnistuit jo ennekuin lapsi on maailmassa!
Synnytyksessä paras asia on se, että jälkeenpäin voit järkyttää niitä, jotka sitä eivät vielä ole kokeneet, karmaisevilla tortunrepeämisjutuilla ja kihertää sisäisesti huomatessasi kauhistuneet ilmeet.. (toki kysymykseksi jää, johtuiko kauhistus jutun karskista kerronnasta vai itse aiheesta)

Lapsen synnyttyä olet onnesi kukkuloilla ja kaikki on ihanaa! Vauvantuoksua ja äitiyttä.
Not. Ainakaan miun kokemuksien mukaan.
Ensinnäkin se edellämainittu torttu on kirjaimellisesti melko ganurina useamman viikon, että pelkästään se saisi ihmisen normaalitilassa vähintäänkin saikulle ja kipulääkityksen pariin.
Imetys ei onnistu, vauva huutaa jatkuvasti, vaikka koitat kaikkesi. Yöt valvot, peläten että vauva kuolee nukkuessaan, siis WTF!?! Kun alat uskoa, että se pysyy yöt hengissä, vaikket kuuntele jokaista tuhausta, alkaakin lapsi heräillä muuten vaan öisin. Milloin mikäkin hätänä (ja tämä tila jatkuu seuraavat 1-x vuotta.)
Mitä jos lapsi ei saakaan aikaiseksi sitä onnea äidissä, mitä pitäisi? No olet tietysti huono ja epäonnistunut! Äitiyttä ei saa opetella, vaan pitää osata heti alusta rakastaa ja hoivata, olethan äiti, se tulee luonnostaan..
Synnytyksen jälkeinen masennus on niin kökkö ja pitkä aihe, että jätän sen tästä nyt pois (vaikkakin se tähän kuuluisi, ehdottomasti!), palatakseni siihen uudestaan.

Kun pahin hässäkkä alkaa jo olla ohi, ja alat huomata muutakin kuin oman vauvasi, alkaa välitön vertailu. Itse vertailet omaa vauvaasi muiden vauvoihin, luet fb.sta kun muut samanikäiset vauvat tekevät sitä ja tätä, onko minun vauvani nyt huonompi kun ei osaakaan tätä?
Ja tietysti se äiti on paras, kenen lapsi kävelee ensimmäisenä. Voi sitä ylpeyttä.. "- Vauva
nönnönnöö ei kävele vieläkään, MEIDÄN vertti polki jo tuon ikäisenä pyörää.."
Mie en millään jaksa ymmärtää mikä ihmeen keulimisen aihe on tämä kävelemään lähteminen, totuus on nimittäin se, mitä myöhemmin, sen parempi.

Ruokapuoli. Täydellinen äiti valmistaa tietysti soseet vauvallensa ITSE. Ihmetellen samalla, miten joku voi syöttää lapselle kaupan valmissoseita. 90% voi.
Itse kuuluin siihen 90%.in ja mätin nopeasti soseet kärryyn, ettei täydelliset äidit vain kaupassa huomaa rikostani ja pidä saamattomana vätyksenä.
Äitiyden kilpakenttien peruselementteihin kuuluu tietysti ruoka muutenkin. Sillä mitataan paremmuuttasi ihmisenä. Älä muuten koskaan kerro, että kävit roskaruualla tai ostit roiskeläppiä kaupasta, joudut vähintään helvettiin ja lapsistasi tulee ylipainoisia, verisuonisairaita pullamössöjä.

Älä anna ikinä lastesi katsoa lastenohjelmia, pelata videopelejä tai tietokonetta. Sattuisit todennäköisesti saamaan omaa aikaa sen ruhtinaallisen tunnin vuorokaudessa, ja sehän on väärin! Synnytettyäsi muutut ihmisestä äidiksi, ja kuten ihmisellä, äidillä EI ole tarpeita. Kunnollisen äidin ainut maanpäällinen tehtävä on passata perhettä, pitää mies ja lapset tyytyväisinä ja saada onnensa ja tyydytyksensä tästä.

Äidin elämään kuuluu myös syyllisyys. Syyllisyys lähes kaikesta. Et muista syöttää lapselle D-vitamiinia, et jaksa leikkiä, et jaksa täyttää vauvakirjaa, et jaksa hymyillä, et jaksa olla sitä, mitä pitäisi. Et muista neuvola-aikoja, nimipäiviä, (synttärit ehkä justjust), hammaslääkäriaikoja yms yms. Koska nämäkin asiat ovat automaattisesti äidin tehtäviä. Mitähän muut äidit mahtaisivat ajatella, jos isä veisi kerrankin lapsen neuvolaan ja saisit itse vaikka torkahtaa ikuisen univelan alla?
No huono äiti tietysti! Kyllähän se arvattiin, ettei tuosta äidiksi ole.

Kun äiti lähtee viihteelle, sen tietää vain lähimmät ystävät. Voi sitä arvostelun ja porinan määrää, jos äiti sattuu olemaan alkoholi-ihminen* ja viihtyy baari-ilmapiirissä sillointällöin.
Eihän äiti vaan voi käydä baarissa kuin korkeintaan kerran vuodessa ja oikeasti silloinkin lapset pitäisi vähintäänkin huostaanottaa tältä juoppoäidiltä, joka kylmästi hylkää pienokaiset YKSIN isänsä kanssa. Isäthän eivät osaa mitään lastenhoitoon liittyvää! Minun lapseni! Auta armias, jos isän kasvatusmetodit poikkeaakin äidin omista. Äiti on AINA oikeassa, ei käy eittäminen ei.

Koti on myös yksi hyvin tärkeä osa-alue, joka kuuluu täydelliseen äitiyteen. Jokaisen kunnon äidin koti on siisti, hyvin sisustettu ja kaunis. Mikäli se sitä ei ole, kuulet todennäköisemmin : "kaikkien lapsiperheiden kodit näyttävät tältä", ikäänkuin lohdutuksena, joka on opeteltu näitä huonoja äitejä varten, jotka tuhlaavat kallisarvoisen energiansa johonkin tähteellisempään, kuin paikkojen puunaamiseen.

Tähän on hyvä lopettaa. Jos joku vielä arpoo ryhtyisinkö huonoksi vai täydelliseksi, niin voin kokemuksesta sanoa, että huonoilla on helpompaa.
Ja monesti myös mukavampaa ;)

*pyydän ystävääni konsultoimaan ja kertomaan alkoholi-ihmisen tarkan määritelmän, koska se on hyvä!

Paskat hommat vs Paskahommat

Nyt päästiin miun lempiaiheeseen, joka selvinnee otsakkeesta.
Tänään paskahommissa ollessani mietin paskoja hommia ja vertasin niitä paskahommiin.
Paskahomma on ruumiillista ponnistelua sen ittesä kanssa, ja paskat hommat on vaan paskoja hommia, niihin harvemmiin liittyy se ite tavara.
Paskahomma on haisevaa ja hikistä puuhaa ja kestopehkuihmisenä sitä kerran vuodessa tehdessäni tulee mietittyä; onko järkee vai ei, onko järkee vai ei...
Kuitenkaan paskahommissa harvemmin v***ttaa. Minuu ei muutenkaan yleensä sieppaa ne hommat, mistä joku on sitä mieltä, etteivät ne sovi jalostuneelle valkoiselle rodullemme.
Miust kaikki alkukantanen toiminta tuntuu hyvältä ja oikealta. Jaskaa mättäessä sitä miettii, että on tätä saattanu tehä joku muukin (ihminen) joskus aikasempina vuosisatoina ja -kymmeninä, ja kuinka ollakaan, ei tunnukaan olo enää yhtään afrikkalaiselta.
Paskahommat on takuuvarmoja hommia, joista saa mitä suurimmalla todennäköisyydellä nauttia ihan omassa seurassa, ei ola tunkua.
(Toki tänään miulla oli kanalan tyhjennyksessä seuraa.. 4 uskomattoman hidasälyistä lammasta. Niiten kanssa ei tarvi jutella muuta ku kirosanoja, ja ne on onneksi ollu aina hallussa)
Paskahommia tehdessä näkee työnsä tuloksen, saa hyötyliikuntaa parhaimmillaan ja ennenkaikkea hyvän mielen.

Sen sijaan paskoissa hommissa harvemmin tulee hiki.
Paskoissa hommissa joudut kuulemaan uskomatonta paskanjauhantaa, mitä et ollut uskonut ikinä joutuvasi kuulemaan.
Paskoissa hommissa joudut olemaan joku muu, kuin oma itsesi.
Paskoissa hommissa olet ihmisten ympyröimänä, yrität olla hillitty, mutta sekin menee aivan päin persettä, koska omaa luonnettaan on vaikea peitellä.
Paskoissa hommissa alkaa itsekin muuttua aivan täysin paskaksi, koska niissä hommissa ei näe työn tulosta, eikä työn kantamista hedelmistä voida varsinaisesti puhua.

Jokaisen ihmisen pitäsi saada tehdä sitä työtä, minkä kokee tärkeäksi ja mitä arvostaa. Muiden mielipiteistä huolimatta.
Vaikka meillä eletään kuin 60-luvulla ja paskaa tarttuu väkisin kengänpohjaan pihalla kävellessä, niin silti olen onnellinen, että saan tätä harjoittaa seuraavaan vuoden.

Välillä on kiva paskaantua niin, että hiukset jää ponnarille ilman ponnaria. Kömpiä paskasena lakanoihin. Nostaa kättä ja melkeen tukehtua kainalon ruusuntuoksuun.
Olla välittämättä siitä, kun koira nuolee lampaan persauksen jälkeen omaa naamaasi.
Jos lapsi haluaa pomppia paljan jaloin kanankakkavuoressa, niin antaa pomppia.
Keneltä se on pois?
Lapsen mielestä paska kaikissa muodoissaan on ihan normisettiä, siinä voi kävellä, sitä voi maistella, sitä voi kouria, jos sitä on kengänpohjassa tai sukassa, niin paskat, ketäs se haittaa?
-no aikuisia.
Otetaan oppia lapsista.
Jauhetaan vähemmän paskaa toisistamme, ei olla niin pinnallisia ja tehkäämme vähemmän paskoja hommia, mutta enemmän paskahommia!

Hyvää yötä, jeesus myötä!

Hiljainen pihamaa

Ensimmäistä kertaa sitten kevään, pihassamme on rauha, lähes unelias tunnelma. Aamulla saapui pyöveli kylään ja mummo lapsia kaitsemaan.
Jokaisesta parvesta lähti ainakin yksi kukko, maatiaisnuorisosta sai lähes kaikki teinit siirtyä pakkaseen.
15 kukkoa, yksi ankka ja 3 v***umaista hanhea.
Enemmänkin olisi ollut, mutta päätettiin jättää seuraavaan kertaan, saavatpahan kasvaa vähän isommiksi.
Hanhetkaan ei enää hyöki lasten ja vieraiden kimppuun ( hähähää, siitäs saitte!)

Vielähän noita jäi, yksi ankkapariskunta ja vielä syssymmällä teurastettavaksi parisenkymmentä kukonpoikaa. Kanatkin saavat viimein rauhan noilta güntereilta, loppuu se ainainen joukkoraiskaus, kun pölkylle pääsi kaikkein himokkaimmat yksilöt.
Päivän päätteeksi piti maatiaiskanalan komean Alho-kukon tulla vielä kiekaisemaan paikalle, ihan kuin olisi ollut pientä voitonriemua äänessään ;)

Sairastelua ja käsitöitä himona

Pienten lasten kanssa kotona ollessa alkaa pää pehmetä, kaksi viikkoa on miulle sellanen henkilökohtainen raja, millon alkaa tuntua, että oma aika ois aika tarpeellista. Miulle se kaksi viikkoa tarkoittaa monesi sitä, että en oikeasti ole hetkeäkään erossa näistä pienokaisista, saattaa mennä viikko tai puolitoista, etten edes poistu kylältä mihinkään.
No kuitenkin, yleensä kolmen viikon kohdalla alkaa olla jo todella osaston tarpeessa, ja kun sitä ei tule, niin viimeinen varoitusmerkki järjen päästä pakenemisesta on fyysinen sairastuminen.
Henkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkee ainakin miulla käsi kädessä.
Nyt ollaan siis siinä vaiheessa, että tilanne pääsi flunssan puolelle.
Siitä taas päästään siihen, että tajuan viimein olla tekemättä mitään ja koitan parantua mahdollisimman nopesti.
No mitään tekemättömyys taas tarkottaa miulle pelkkiä käsitöitä, ja tietysti vain välttämättömimmät toimet lasten- ja eläintenhoidollisissa tehtävissä.
Tämä taas johtaa siihen, että kaksi päivää neulottuani villatakkia aamusta iltaan, vasemman käden etusormeen on tullut ärsyttävä neulojan vamma. Viiltohaava, tai kuluma mikä on hyvinkin huomaamaton, mutta tekee neulomisen kuitenkin lähes mahdottomaksi.
Mutta onneksi löytyy vaihtoehto; kehrääminen.
Vihdoin olen saanut rukin pyörimään, sitten kevään. Ja muistin, miten rentouttavaa "stressinlaukasuhommaa" se on. Toki pienet haasteet kehräämiseen tuo pienokaisten valtava kiinnostus pyöriviä osia kohtaan.
Pesin villat kevyesti, linkosin, pari päivää saunan lauteilla, sitten karstaus myllyllä ja vihdoin pääsee kehräys alkuun.

 

Tässä näkyy alku, kainuunharmaan karitsan villaa, langasta tulee aika rouheata, vaikka villa itsessään tuntuu jopa silkkisen pehmeältä. Karstamyllyllä karstatessa sekaan jää kökköjä ja ties mitä, mikä vaikuttaa langan tasaisuuteen ja laatuun, mutta on varmasti ainakin 10kertaa nopeampaa, kuin käsikarstaus, niin menköön.
Villa on niin kevyesti pesty, että siinä on rasva tallella, hoitaa mukavasti näitä puikkojen pieksemiä käsiä.
Sain nyt taas niin kovan innostuksen tästä hommasta, että pään hajoaminenkin siirtyi taas ainakin muutaman päivän eteenpäin. Jes!