Vuoden viimeinen päivä

...oli vähintäänkin poikkeuksellinen jo säiden suhteen.
Järvessä oli viikko sitten 13 sentin paksuinen jääpeite, tänään harkitsin talviturkin heittoa kun laineet liplattavat Kyytilän selällä.
Pajut ovat kissassa, kanoilla kova hautomakuume kuten keväällä ja itsellänikin on kevättä rinnassa.
Lempiorjani Ellu tuli poikasensa kanssa oljamiin, päät menivät eilisiltana niin sekaisin lipeähöyryistä, kun saippuapajan koneisto jyrskähti käyntiin, tuloksena 3,5 kg erilaisia saippuoita pesueen pyykkäämiseen. Koivusaippuaa, muna-olut saippuaa, darth vader saippuaa ynnä muita herkkuja, jahka saan juhlinnalta kuvattua, niin lataan hetimmiten tänne nähtäville.

Tässä:

Kasvihuone siistittiin kesäisistä roippeista, ystäväni raekuuro tuhosi järjestelmällisesti kaiken, mitä tuhottavissa oli. Saanen kevään tullen kehoittaa pyhään avioliittoon kanssani astuneen miehen käärimään huoneen uuteen muovipeitteeseen.
Mullat on möyhitty ja totisen tuoretta siipikarjan ulostetta levitelty reilulla kädellä sekaan.
("tääl on vaikee hengittää ku on liian vähän typpee")
Kaikki on valmiina, vain taimia ja kevättä vielä odotellaan muutama kuukaus. Uskomaton fiilis tehdä joku tärkeä työ etukäteen, wow, mie olen ylpeä meistä.

Suurin harmitukseni tällä hetkellä on se, ettei miulla ole istukasvalkosipuleita, koska hyvin vielä kerkeisi tyrkätä maahan. Tämä on erinomaisen iloinen asia, joka todistaa sen, että pienet ovat miun murheet. Sain lahjoituksena keväällä valkosipuleita, jotka iskin maahan. Saatanan eläimet; hanhet, kävivät sipulinhimoissaan möyhentämässä koko penkin. Sinne meni sipulit. Veikkaan hanhen maistuvan melko hyvältä, kun sen uuniinmenoaika on tullut. Vihattu eläin maistuu ainakin puolet paremmalta kuin suloinen ja ystävällinen otus.

Yllättäen hedelmäpuiden ja marjapensaiden syyslannoitus jäi tekemättä. Hätä ei ollut tämän näköinen. Kesken makeiden päiväettonien lempiorjani tokaisi;
"Mites se paskanmättö?!"
Eihän se muu auttanut kun repiä itsensä pehmeästä kolosta taljojen syleilystä pois, pukea haisevat firman tarjoamat oliivinvihreät vetimet ylle ja lähteä lannan kärräykseen.
Sitä huomaa miten hapoilla on ne lihakset, jotka miulla on joskus ollut. Paska on jäykkää. Mut onneks kirosanan voimalla tapahtuu ihmeitä.
Kaikki puskat mitä tilalta löytyy, on nyt paksun lantakerroksen ympäröimiä. Jos ei tuu ens vuonna isoa satoa, niin noidun jokaisen tontilla asuvan siivekkään.
Ehkä myös yllätän rakkaani isolla puskalla.

Päivästä menneeseen vuoteen. Alkuvuosi oli kiireinen ja työn- sekä yrjötautien ynnä muiden tartuntatautien johdosta. Olen oppinut enemmän, kuin koskaan ennen. Oppimiskyky on valtava, kun aiheeseen on intohimo. Suurin osa saaduista opeista on kuitenkin luonnollisesti hankittu pään ja seinän yhteistyöllä. Jos sama tahti jatkuu, olen kymmenen vuoden päästä luultavasti profeettaan tai muuhun tietäjään verrattava henkilö. Tosin luotto omaan aivokapasiteettiin, lähinnä tallennustilaan on epäilyksen alla.
Parhaimmat asiat luultavasti menneeltä vuodelta ovat hyvin yksinkertaisia ja hassuja.
Paras OMA vitsi, minkä tuon nyt julkisuuteen on pieru navetassa. Ei haise lampaan ja kanan kökkö yhtikäs miltään kun kunnolla jysäyttää. Mie nauran tälle vähintään kerran viikossa, yksin, eläinteni kanssa :D
Paras huvittava piirre omassa epätäydellisyydessä on juostessa hytkyvät perseläskit. :D
Aluksi huvittaa, mutta jos juoksuaskeleita joutuu ottamaan useamman kuin kymmenen, niin johan se hytkyminen alkaa vallan ärsyttää kun irtonainen laardi pomppii holtittomasti. Tästä syystä en mistään hinnasta lähtisi lenkille ilman toppahousuja tai kireitä farkkuja (oleellinen huomio! JOS lähtisin, mutta en lähde.)

Jotain pitää jättää seuraavallekin vuodelle. Täten kiitän kaikkia ihanuuksia, jotka ovat suloistuttaneet arkea täällä älymaan metsissä. Meillä on käynyt vuoden aikana suuri määrä ystäviä ja sukulaisia, naapureita ja kylänmiehiä unohtamatta. Teistä on ollut suuri apu sekä henkisen- että ruumiillisen työn saralla ja toivottavasti olette saaneet myös osanne älyn antimista ja tunnelmasta.
Tattista vaan sano Erwin, kun Reinon pallia nuolas.
Kohti vanhoja tuulia, sano Kyytilän emäntä.

Joulumeininkiä

On mukavata tää joulunaika, kun perhe kokoontuu yhteen ja jää aikaa yhdessäololle ja erinäisille käsityöhommille.
Ensimmäistä kertaa ikinä on töistä vapaa joulu, niin että saadaan olla koko sakki kotona kaikki pyhät, mukaan lukien uusivuosi.
Ukkolo on nyt terästäytynyt puksailun saralla ja saatiin saunaan ihan törrrkeen hieno lämpömittari

Mie taas tilasin Saksasta kolme kiloa ihania villoja kehrättäväksi. Rukki siis nitisee koko joulun pyhät tuoden tunnelmaa tupaan.
Joulukuusi on tuotu sisään ja saan onneksi rauhan niistä pirun joulupalloista, mihin nousee kuume aina joulun alla, loput 51 viikkoa vuodessa on todellakin evvk!

Eilen illalla tuli kuin isku taivaasta, Parikkalan lapaset on neulottava. Ilta meni valtavan inspiraation vallassa pläräillen nettiä ( +pari lasia punkeroa). Sain kun sainkin alta aikayksikön ohjeen väkerrettyä ja lapaset pääsivät alkuun. Todella kaunis ja miellyttävä neuloa tuo lapasten kirjoneule.

Mie rakastan perinnekäsitöitä yli kaiken, nyt on aivan pakko ottaa lainaus Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia kirjasta (ilmestynyt vuonna 1953)

"Tuskansa ja surunsa, huolensa ja ikävänsäkin on Suomen nainen tasannut kutimensa kansaa, siihen ilonsa silmukoinut ja toiveensa ja tulevaisuutensa unelmat kutimensa mukana kutonut.
Näin oli ennen. Mutta onneksi taito ei ole maan rakoon mennyt, vaikka vanhat taitajat menivät. Oli onni, että meillä sotiemme aikoina nytkin oli lankaa ja puikot. Kuinka monet saivatkaan - ne lukemattomat - näin sekä aineellista lämpöä että mielen lämpöä. Ja kuinka monelle se antoikaan rauhallisemman elämänrytmin.
Kotona ja pakosalla.
Ja onhan meillä kutimemme vieläkin. Epätietoisuutemme hetkinä voimme ottaa kutimen käsille yhtähyvin kuin toimettomuutemme tai toimeliaisuutemmekin hetkinä. Samoin vaipuessamme epätoivoon ihmisten vihamielisyyden tähden on meillä luotettava ystävä kutimessamme. Ja kutimemme kanssa voimme paeta nykyisyydestä muistojen maailmaan - päivän hämärtyessä illaksi, soivat puikot rauhoittavaa säveltään.
Eikä suinkaan ole vähintä se kauneus, minkä luomme, ja se ilo, minkä kudin tuo arkiseen aherrukseemme.
Olot ympärillämme muuttuvat, ja tavat saavat toisia muotoja. Kuitenkin on kudin säilyttänyt sijan tietoisuudessamme ja käytössämme.
Kudin on kuljettanut Suomen naisen sielullisten ja aineellisten murrosten läpi, antanut aineellista lämpöä, sielunlämpöä, mielenrauhaa. Suomen nainen on kutimensa ääressä saanut uusia virikkeitä ja uuden uskon vaikeinakin aikoina. Pikkulasten villanuttuihin on pantu sukupolvien toiveet, silmukka silmukalta, kerros kerrokselta on rakennettu uutta elämää.
Siunattu kudin."

Kohtalaisen mahtipontisia sanoja, niihin on hyvä lopettaa näpyttely ja siirtyä puikkojen kilistelyyn. Mustaa joulua!

Ainiin, serkun blogissa on juttu älymaasta, käykäähän vilkaisemassa
http://kokonaisvaltaistahyvinvointia.blogspot.fi/2013/12/ihana-satumainen-alymaa.html

Parempaa saa hakea!

Mennyt viikko on ollut ihan käsittämätön.
Sitä edellinen oli aivan täysin jaskanjaskanjaska.
Yleensähän aina kökön jälkeen tulee hyvää isoissa määrin, tässä taas yksi todiste siitä.

Tästä ei tule mitään perus blogikirjoitusta, vaan pelkkää hehkutusta. Pakko hehkuttaa!!
Ensinnäkin oon tavannut paljon ihmisiä vuosien takaa ja myös sellasia ihmisiä, mitä oon aina halunnut tavata. Ja muitakin ihmisiä, ihania ihmisiä.
Sit mie en oo tavoistani poiketen stressannut joulusta ja lahjoista, vaikkakin oon saanut tuhottua varmaan kilometrejä jämälankoja joululahjoihin. (joko "omakehu haisee" kuten ala-asteella tavattiin sanoa?)
Oon saanut kehrättyä ihania lankoja, paaponut navetan asukkeja, alkanut ymmärtämään leivinuunin saloja, perehtynyt virkkauksen saloihin pintaraapaisua syvemmältä ja luonnollisesti neulonut kaikkea ihanaa.

Viime perjantai oli niin uskomaton päivä, että se on pakko jakaa.
Yö oli käsittämättömän huonosti nukuttu (2h) ja pelkäsin jo että koko päivä menee aivan plörinäksi.
Seiskalta herättiin ja myrskyä uhmaten lähdettiin koko perheen voimin kohti Lemiä. Sieltä sitten kahden ajoneuvon moottorimarssi alkoi kohti Mikkeliä.
Käytiin taljatukussa missä sekosin täysin. Kolme säkillistä taljoja ynnä muita nahkatuotteita tarttui mukaan.
Seuraavaksi eksyttiin entiselle varuskunta-alueelle, mutta vain hetkeksi. Tajuttiin olla menemättä sotilasalueelle, jonne meno oli plakaatin mukaan rangaistuksen uhalla kielletty. Nagilaattori oli taas kerran täysin kujalla.
Päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa Hiirolaan pirtin kehräämölle, jossa sekosin myös täysin. Nyt on lankaa!
Tässä vaiheessa oli niin väsynyt olo, että luulin juoneeni edellisenä iltana ainakin kossupullon, koska paha väsymys kyllä on ihan darraan verrattava tila.
Syömisen jälkeen matka jatkui kohti Rappeenlantaa. Tarkemmin ottaen matkakeskukselle hakemaan rakasta lapsuudenystävää.
Loput perheestä lähti kotia kohti eläintenhoitohommiin ja myö jäätiinkin paikallisen majoitusliikkeen hoiviin. Illalla nimittäin paikallinen ravitsemusliike (tosin janon tyrehdyttämiseen suuntautunut sellainen) tarjosi laatuviihdettä.. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani.
Ihan on parasta musiikkia miun makuun. Tarkoitus oli ostaa jo männäviikolla liput, mutta se jotenkin jäi, joten hain sitten viimoiset ennakkoliput alkuillasta. Mikä tuuri!
Keikka oli mahtava, ilta muutenkin uskomaton. Nähtiin niin monia ihmisiä vuosien takaa, että ei voi olla todellista. Uskomattomia keskusteluja uskomattomien tyyppien kanssa ja ennen kaikkea oman ystävän kanssa hengailua pitkästä aikaa (ilman lapsia)

Ja kuka miut tietää, niin tietää myös varmaan sen, ettei kykyjä jaettaessa miulle jäänyt niitä laulun lahjoja.. Kuitenkin noin viiden aikaan aamuyöllä laulettiin hotellihuoneessa Karjalaisten laulua ( kuten yleensä) tosin tällä kertaa sitä säesti aiemmin illalla esiintynyt orkesteri.
Ja mitä kaikkea hienoa musiikkia sai sen illan aikana kuulla, apua! Järjestysmies ois halunnut liittyä seuraan ja bileisiin, muttei ilmeisesti työn takia voinut :D

Loppu viikonloppu meni nauraessa ja lasten kanssa hengaillessa, miun kultaakin kalliimmat sisarukset tulivat olemuksillaan sulostuttamaan viikonloppua. Isommalla niistä myös kaksi pientä söpöläistä mukana.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta hätä ei ollutkaan tämän näköinen. Maanataina saatiinkin serkkutyttö oman pienen söpöläisensä kanssa älylle oljamiin.
Maailmaa parannettiin urakalla, syötiin timoa, pekkaa, hirveä, piparia, raakasuklaata ja kaikkia uskomattomia herkkuja. Mahat pinteessä kokonaiset kaksi päivää.

Mie en voi kyllä sanoin kuvata miten kivaa miulla on ollut.
Kaiken tämän lisukkeeksi ukkololla alkoi loma, joulu on melkein täällä, uudenvuoden kuviot jo selvillä. Ei vittiläine, mie oon onnekas! Kiitos kaikille niille kanssaeläjille, jotka ovat tehneet menneestä viikosta ehkä parhaan ikinä.