Vuoden viimeinen päivä

...oli vähintäänkin poikkeuksellinen jo säiden suhteen.
Järvessä oli viikko sitten 13 sentin paksuinen jääpeite, tänään harkitsin talviturkin heittoa kun laineet liplattavat Kyytilän selällä.
Pajut ovat kissassa, kanoilla kova hautomakuume kuten keväällä ja itsellänikin on kevättä rinnassa.
Lempiorjani Ellu tuli poikasensa kanssa oljamiin, päät menivät eilisiltana niin sekaisin lipeähöyryistä, kun saippuapajan koneisto jyrskähti käyntiin, tuloksena 3,5 kg erilaisia saippuoita pesueen pyykkäämiseen. Koivusaippuaa, muna-olut saippuaa, darth vader saippuaa ynnä muita herkkuja, jahka saan juhlinnalta kuvattua, niin lataan hetimmiten tänne nähtäville.

Tässä:

Kasvihuone siistittiin kesäisistä roippeista, ystäväni raekuuro tuhosi järjestelmällisesti kaiken, mitä tuhottavissa oli. Saanen kevään tullen kehoittaa pyhään avioliittoon kanssani astuneen miehen käärimään huoneen uuteen muovipeitteeseen.
Mullat on möyhitty ja totisen tuoretta siipikarjan ulostetta levitelty reilulla kädellä sekaan.
("tääl on vaikee hengittää ku on liian vähän typpee")
Kaikki on valmiina, vain taimia ja kevättä vielä odotellaan muutama kuukaus. Uskomaton fiilis tehdä joku tärkeä työ etukäteen, wow, mie olen ylpeä meistä.

Suurin harmitukseni tällä hetkellä on se, ettei miulla ole istukasvalkosipuleita, koska hyvin vielä kerkeisi tyrkätä maahan. Tämä on erinomaisen iloinen asia, joka todistaa sen, että pienet ovat miun murheet. Sain lahjoituksena keväällä valkosipuleita, jotka iskin maahan. Saatanan eläimet; hanhet, kävivät sipulinhimoissaan möyhentämässä koko penkin. Sinne meni sipulit. Veikkaan hanhen maistuvan melko hyvältä, kun sen uuniinmenoaika on tullut. Vihattu eläin maistuu ainakin puolet paremmalta kuin suloinen ja ystävällinen otus.

Yllättäen hedelmäpuiden ja marjapensaiden syyslannoitus jäi tekemättä. Hätä ei ollut tämän näköinen. Kesken makeiden päiväettonien lempiorjani tokaisi;
"Mites se paskanmättö?!"
Eihän se muu auttanut kun repiä itsensä pehmeästä kolosta taljojen syleilystä pois, pukea haisevat firman tarjoamat oliivinvihreät vetimet ylle ja lähteä lannan kärräykseen.
Sitä huomaa miten hapoilla on ne lihakset, jotka miulla on joskus ollut. Paska on jäykkää. Mut onneks kirosanan voimalla tapahtuu ihmeitä.
Kaikki puskat mitä tilalta löytyy, on nyt paksun lantakerroksen ympäröimiä. Jos ei tuu ens vuonna isoa satoa, niin noidun jokaisen tontilla asuvan siivekkään.
Ehkä myös yllätän rakkaani isolla puskalla.

Päivästä menneeseen vuoteen. Alkuvuosi oli kiireinen ja työn- sekä yrjötautien ynnä muiden tartuntatautien johdosta. Olen oppinut enemmän, kuin koskaan ennen. Oppimiskyky on valtava, kun aiheeseen on intohimo. Suurin osa saaduista opeista on kuitenkin luonnollisesti hankittu pään ja seinän yhteistyöllä. Jos sama tahti jatkuu, olen kymmenen vuoden päästä luultavasti profeettaan tai muuhun tietäjään verrattava henkilö. Tosin luotto omaan aivokapasiteettiin, lähinnä tallennustilaan on epäilyksen alla.
Parhaimmat asiat luultavasti menneeltä vuodelta ovat hyvin yksinkertaisia ja hassuja.
Paras OMA vitsi, minkä tuon nyt julkisuuteen on pieru navetassa. Ei haise lampaan ja kanan kökkö yhtikäs miltään kun kunnolla jysäyttää. Mie nauran tälle vähintään kerran viikossa, yksin, eläinteni kanssa :D
Paras huvittava piirre omassa epätäydellisyydessä on juostessa hytkyvät perseläskit. :D
Aluksi huvittaa, mutta jos juoksuaskeleita joutuu ottamaan useamman kuin kymmenen, niin johan se hytkyminen alkaa vallan ärsyttää kun irtonainen laardi pomppii holtittomasti. Tästä syystä en mistään hinnasta lähtisi lenkille ilman toppahousuja tai kireitä farkkuja (oleellinen huomio! JOS lähtisin, mutta en lähde.)

Jotain pitää jättää seuraavallekin vuodelle. Täten kiitän kaikkia ihanuuksia, jotka ovat suloistuttaneet arkea täällä älymaan metsissä. Meillä on käynyt vuoden aikana suuri määrä ystäviä ja sukulaisia, naapureita ja kylänmiehiä unohtamatta. Teistä on ollut suuri apu sekä henkisen- että ruumiillisen työn saralla ja toivottavasti olette saaneet myös osanne älyn antimista ja tunnelmasta.
Tattista vaan sano Erwin, kun Reinon pallia nuolas.
Kohti vanhoja tuulia, sano Kyytilän emäntä.

Joulumeininkiä

On mukavata tää joulunaika, kun perhe kokoontuu yhteen ja jää aikaa yhdessäololle ja erinäisille käsityöhommille.
Ensimmäistä kertaa ikinä on töistä vapaa joulu, niin että saadaan olla koko sakki kotona kaikki pyhät, mukaan lukien uusivuosi.
Ukkolo on nyt terästäytynyt puksailun saralla ja saatiin saunaan ihan törrrkeen hieno lämpömittari

Mie taas tilasin Saksasta kolme kiloa ihania villoja kehrättäväksi. Rukki siis nitisee koko joulun pyhät tuoden tunnelmaa tupaan.
Joulukuusi on tuotu sisään ja saan onneksi rauhan niistä pirun joulupalloista, mihin nousee kuume aina joulun alla, loput 51 viikkoa vuodessa on todellakin evvk!

Eilen illalla tuli kuin isku taivaasta, Parikkalan lapaset on neulottava. Ilta meni valtavan inspiraation vallassa pläräillen nettiä ( +pari lasia punkeroa). Sain kun sainkin alta aikayksikön ohjeen väkerrettyä ja lapaset pääsivät alkuun. Todella kaunis ja miellyttävä neuloa tuo lapasten kirjoneule.

Mie rakastan perinnekäsitöitä yli kaiken, nyt on aivan pakko ottaa lainaus Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia kirjasta (ilmestynyt vuonna 1953)

"Tuskansa ja surunsa, huolensa ja ikävänsäkin on Suomen nainen tasannut kutimensa kansaa, siihen ilonsa silmukoinut ja toiveensa ja tulevaisuutensa unelmat kutimensa mukana kutonut.
Näin oli ennen. Mutta onneksi taito ei ole maan rakoon mennyt, vaikka vanhat taitajat menivät. Oli onni, että meillä sotiemme aikoina nytkin oli lankaa ja puikot. Kuinka monet saivatkaan - ne lukemattomat - näin sekä aineellista lämpöä että mielen lämpöä. Ja kuinka monelle se antoikaan rauhallisemman elämänrytmin.
Kotona ja pakosalla.
Ja onhan meillä kutimemme vieläkin. Epätietoisuutemme hetkinä voimme ottaa kutimen käsille yhtähyvin kuin toimettomuutemme tai toimeliaisuutemmekin hetkinä. Samoin vaipuessamme epätoivoon ihmisten vihamielisyyden tähden on meillä luotettava ystävä kutimessamme. Ja kutimemme kanssa voimme paeta nykyisyydestä muistojen maailmaan - päivän hämärtyessä illaksi, soivat puikot rauhoittavaa säveltään.
Eikä suinkaan ole vähintä se kauneus, minkä luomme, ja se ilo, minkä kudin tuo arkiseen aherrukseemme.
Olot ympärillämme muuttuvat, ja tavat saavat toisia muotoja. Kuitenkin on kudin säilyttänyt sijan tietoisuudessamme ja käytössämme.
Kudin on kuljettanut Suomen naisen sielullisten ja aineellisten murrosten läpi, antanut aineellista lämpöä, sielunlämpöä, mielenrauhaa. Suomen nainen on kutimensa ääressä saanut uusia virikkeitä ja uuden uskon vaikeinakin aikoina. Pikkulasten villanuttuihin on pantu sukupolvien toiveet, silmukka silmukalta, kerros kerrokselta on rakennettu uutta elämää.
Siunattu kudin."

Kohtalaisen mahtipontisia sanoja, niihin on hyvä lopettaa näpyttely ja siirtyä puikkojen kilistelyyn. Mustaa joulua!

Ainiin, serkun blogissa on juttu älymaasta, käykäähän vilkaisemassa
http://kokonaisvaltaistahyvinvointia.blogspot.fi/2013/12/ihana-satumainen-alymaa.html

Parempaa saa hakea!

Mennyt viikko on ollut ihan käsittämätön.
Sitä edellinen oli aivan täysin jaskanjaskanjaska.
Yleensähän aina kökön jälkeen tulee hyvää isoissa määrin, tässä taas yksi todiste siitä.

Tästä ei tule mitään perus blogikirjoitusta, vaan pelkkää hehkutusta. Pakko hehkuttaa!!
Ensinnäkin oon tavannut paljon ihmisiä vuosien takaa ja myös sellasia ihmisiä, mitä oon aina halunnut tavata. Ja muitakin ihmisiä, ihania ihmisiä.
Sit mie en oo tavoistani poiketen stressannut joulusta ja lahjoista, vaikkakin oon saanut tuhottua varmaan kilometrejä jämälankoja joululahjoihin. (joko "omakehu haisee" kuten ala-asteella tavattiin sanoa?)
Oon saanut kehrättyä ihania lankoja, paaponut navetan asukkeja, alkanut ymmärtämään leivinuunin saloja, perehtynyt virkkauksen saloihin pintaraapaisua syvemmältä ja luonnollisesti neulonut kaikkea ihanaa.

Viime perjantai oli niin uskomaton päivä, että se on pakko jakaa.
Yö oli käsittämättömän huonosti nukuttu (2h) ja pelkäsin jo että koko päivä menee aivan plörinäksi.
Seiskalta herättiin ja myrskyä uhmaten lähdettiin koko perheen voimin kohti Lemiä. Sieltä sitten kahden ajoneuvon moottorimarssi alkoi kohti Mikkeliä.
Käytiin taljatukussa missä sekosin täysin. Kolme säkillistä taljoja ynnä muita nahkatuotteita tarttui mukaan.
Seuraavaksi eksyttiin entiselle varuskunta-alueelle, mutta vain hetkeksi. Tajuttiin olla menemättä sotilasalueelle, jonne meno oli plakaatin mukaan rangaistuksen uhalla kielletty. Nagilaattori oli taas kerran täysin kujalla.
Päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa Hiirolaan pirtin kehräämölle, jossa sekosin myös täysin. Nyt on lankaa!
Tässä vaiheessa oli niin väsynyt olo, että luulin juoneeni edellisenä iltana ainakin kossupullon, koska paha väsymys kyllä on ihan darraan verrattava tila.
Syömisen jälkeen matka jatkui kohti Rappeenlantaa. Tarkemmin ottaen matkakeskukselle hakemaan rakasta lapsuudenystävää.
Loput perheestä lähti kotia kohti eläintenhoitohommiin ja myö jäätiinkin paikallisen majoitusliikkeen hoiviin. Illalla nimittäin paikallinen ravitsemusliike (tosin janon tyrehdyttämiseen suuntautunut sellainen) tarjosi laatuviihdettä.. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani.
Ihan on parasta musiikkia miun makuun. Tarkoitus oli ostaa jo männäviikolla liput, mutta se jotenkin jäi, joten hain sitten viimoiset ennakkoliput alkuillasta. Mikä tuuri!
Keikka oli mahtava, ilta muutenkin uskomaton. Nähtiin niin monia ihmisiä vuosien takaa, että ei voi olla todellista. Uskomattomia keskusteluja uskomattomien tyyppien kanssa ja ennen kaikkea oman ystävän kanssa hengailua pitkästä aikaa (ilman lapsia)

Ja kuka miut tietää, niin tietää myös varmaan sen, ettei kykyjä jaettaessa miulle jäänyt niitä laulun lahjoja.. Kuitenkin noin viiden aikaan aamuyöllä laulettiin hotellihuoneessa Karjalaisten laulua ( kuten yleensä) tosin tällä kertaa sitä säesti aiemmin illalla esiintynyt orkesteri.
Ja mitä kaikkea hienoa musiikkia sai sen illan aikana kuulla, apua! Järjestysmies ois halunnut liittyä seuraan ja bileisiin, muttei ilmeisesti työn takia voinut :D

Loppu viikonloppu meni nauraessa ja lasten kanssa hengaillessa, miun kultaakin kalliimmat sisarukset tulivat olemuksillaan sulostuttamaan viikonloppua. Isommalla niistä myös kaksi pientä söpöläistä mukana.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta hätä ei ollutkaan tämän näköinen. Maanataina saatiinkin serkkutyttö oman pienen söpöläisensä kanssa älylle oljamiin.
Maailmaa parannettiin urakalla, syötiin timoa, pekkaa, hirveä, piparia, raakasuklaata ja kaikkia uskomattomia herkkuja. Mahat pinteessä kokonaiset kaksi päivää.

Mie en voi kyllä sanoin kuvata miten kivaa miulla on ollut.
Kaiken tämän lisukkeeksi ukkololla alkoi loma, joulu on melkein täällä, uudenvuoden kuviot jo selvillä. Ei vittiläine, mie oon onnekas! Kiitos kaikille niille kanssaeläjille, jotka ovat tehneet menneestä viikosta ehkä parhaan ikinä.

Syksy on paskaa vol 2

Kuten otsikostakin ilmenee niin tää loppusyksy on kyllä niin ganurista, että on aivan pakko vielä avautua tästä. En usko, että tarvitsee edes eritellä, kun kaikki kuitenkin tietävät mitä tarkoitan.
Tulis jo lumi! Ja pakkaset! Oikeestaa vois melkee tulla jo kevät, tai sitten ei. Koska miun hoitovapaa lyhenee päivä päivältä. Sekin v***ttaa.
Täähän on siis miun toinen hoitovapaa, ja tällä kertaa ei ole kiire töihin, niinkuin viimeeksi. Ihan eri tavalla osaan nauttia tästä, ehkä myös siksi, koska tiedän tän olevan viimeinen mahdollisuus (ennenkuin nuorin täyttää 3.. yhyy)
Ja tietty on aivan eri asia olla kotona 2- ja 3- vuotiaiden kanssa, kuin vauvan ja 1-vuotiaan (vasta sairastuneen 1-tyypin) kanssa.
Töitä oli 5 kertaa enemmän kuin tällä hetkellä, ottaen huomioon, ettei silloin ollut kun 5 kanaa.
Että tehkää vaan niitä vauvoja, hetken on rankkaa mutta sitten helpottaa!

Iloa synkkyyteen tuo kuitenkin lapset ja eläimet, eritoten lapset.
3-vuotia tytär kertoi tänään illalla asioita, joista on pitää ja on kiinnostunut (koska iltaisin hän haluaa keskustella isänsä kanssa ennen nukkumaanmenoa aina pitkät tovit rauhassa, kun pikkuveli on jo unten maassa..)
" Neulomisesta, ruuanlaitosta, nauramisesta, leikistä, uimisesta ja SEKOILUSTA!"
-miun tyttö, on se.
2-vuotias pojankloppi sen sijaan tunnustaa rakkauttaan päivittäin (on tehnyt sitä niin kauan kun on puhunut) haluaa nenäpusuja, haleja, pyytää anteeksi vaikka on syytön.. ja "ojen bahoijjani" kuuluu tuon tuosta.
Kaksi niin erilaista pienokaista, jotka yhdessä toilaillessaan ovat hermoja raastava parivaljakko, mutta yksin ollessaan aivan uskomattoman ihania. Joskus osaavat olla nätisti jopa kahdestaan.

Mie kävin viime lauantaina kaupungissa aamulla ja "menetin" pari tuntia aamusta lasten kanssa, illalla kun kävivät nukkumaan, niin jäi ikävä, koska yllättäen kiintiö ei ollut täyttynyt päivän aikana. Ehkä vois ottaa tavaks. Kehotan myös kaikkia kotiäitejä ja -isiä tekemään omia juttuja ja poistumaan kuvioista, kummasti sitä jaksaa olla parempi vanhempi kun käy omalla ajalla (vaikkakin kotoa poistuminen on saatanasta, mutta välillä voi tehä syntiä..)
Lapset ovat kuin peili, kun itse olet levännyt ja virkistäytynyt, niin hermot ovat ihan eri luokkaa ja jaksaa touhuta lasten kanssa, niin yllättäen ovat kilttejä ja riiviöinti jää pois lähes kokonaan.
AINIIN, lapset antavat nykyään miun nukkua päiväunia, ajatelkaapas.
No tietysti siitä syystä, että voivat rauhassa penkoa kaappeja, pestä astioita, löträtä vedellä yms. Mut ei miuta haittaa, ennen ei saanut edes silmiä kiinni laittaa, välottömästi naamalle läpsimään; "Ei saa nukkua!"

Nyt kun juttu on harhaillut sivupoluilla kaukana aiheesta, niin pitää kai vielä palata takaisin syksyn paskuuteen. Vai muuttaisinko otsikon?
En muuta, hieman harhaanjohtava mutta olkoot, vaikka syksy on ihan perseestä, ja monet ihmisetkin, niin onneksi on silti niitä mukaviakin jäljellä, joista saa iloa tähän pimeyteen.
Ihmiset on kuitenkin pääsäntösesti ärsyttäviä paskanjauhajia ja mielenpahoittajia, olenko itse samanlainen, olenko katkeroitunut näistä ihmisiksi itseään tituleeraavista otuksista ja pilaantunut, olenko erilainen oikeasti vai luulenko vain olevani?

Sääntö nro 1

Sääntö nro 1 = älä poistu kotonta.
Olen rikkonut sääntöä lähiaikoina toistuvasti, ja kuten aina, tässäkin rikkomuksessa on tulleet kolikon molemmat kääntöpuolet esille.
Keksin tämän typerän säännön joskus darramorkkiksessa, mutta toisaalta siinä on myös ideaa. Kun pysyy kotona, ei mene rahaa ja saat valita keiden kanssa olet tekemisissä.
Joskus on joku sanonut, että kotiin on moni kuollu, mutta rohkenen väittää että kuolemisen tai tapaturman riski kasvaa radikaalisti heti kotipihasta poistuessasi.
(Riippuu toki kotioloista jonkunverran)
Mie oon miettiny, että oonkohan joku idioottimagneetti vai mikä siinä mättää, kun lähes aina ulos lähtiessä törmään väistämättä kaikenmaailman torspoihin ja ennenkaikkea mitä niiltä joutuu kuulemaan.
Joskus pari vuotta sitten olin kaupassa hedelmähyllyillä ja menin punnitsemaan omenoita vaa'alle, siinä oli asiaa hoitamassa noin nelikymppinen isomahainen ääliö partasuu, luultavasti jonkun paikallisen pv.kerhon support. Ihan normaalisti olin menossa odottamaan vuoroani, niin tämä kohtelias herrasmieshän lohkaisi puolihuutoa: mee muualle punnimaan ne hedelmäs, on täällä muitakin vaakoja!
Siis ootas nyt?! Olin onnekseni raskauden loppuvaiheessa, ja epänormaali itsesuojeluvaisto heräsi henkiin, lähinnä vauvan takia. Turpaanhan sitä apinaa olis pitäny tirpassa, ai prkl ku vieläki sapettaa.

Yökerhot ovat toinen mielenkiintoinen paikka, niissä ei voi olla törmäämättä ääliöihin.
Seuraavat esimerkit ovat tältä syksyltä.
Istuskeltiin siinä siskon kanssa kaikessa rauhassa kaljaa lipittämässä, kun joku sankari tuli jauhamaan. No mikäs siinä jauhaessa, noin puoli tuntia juttu kesti, kunnes alkoi ehdottelu.. nostin vasemman nimettömän herran nenän eteen ja totesin olevani naimisissa, kun ei ollut tajunnut sitä aikaisemmin vilkaista, tai vaikkapa ihan suoraan kysäistä. Vastaus tähän oli: -sie huijasit minuu!!
Siis ootas nyt?!? Taas meni miulta ohi. Olen ollut huijari, koska istun baarissa sormus sormessa ja juttelin kohteliaasti takaisin kun herra juttelemaan tulee.
Pari tuntia eteenpäin olimme siskon kanssa tanssilattialle, kun seuraan liittyi kaksi pitkänhuiskeaa komistusta. Tanssin jälkeen lähdimme pöytään johon miehet tulivat perässä. Jotakin kuulumisia siinä vaihdettiin ja taas tutun kysymyksen tullen toimin samoin, kuten edellisen kanssa.
Tällä kertaa reaktio oli raivokkaampi: -voi vittu, huijarit! meiltä meni aikaa hukkaan.
Siis ootas nyt?!? Ei oo todellista.
Tämä illan perusteella totesin,,että naimisissa olevalla ihmisellä ei ole asiaa baariin, muistakaa se, huijarit! :D

Onko miehet oikeesti niin saatanan tyhmiä, että ne luulee saavansa pilhardia randomtyypiltä baarissa kysäsemällä; annatko pillua?
Mie haluisin saada tästä jonkun tilaston käsiini, kuinka monta kertaa se on onnistunut. Jos yksi sadasta onnistuu, niin en varmaan kauas totuudesta jää.

Nyt jää loput kertomatta, kun täytyy lähtee lypsylle.. :) pysykää hyvät ihmiset kotona, kummasti sitä oppii arvostamaan kotioloja kun välillä käy kattomassa menoloita kirkolla.

Elämäni viimeinen bad hair day

...oli alkukeväästä, reilu puoli vuotta sitten kun ostin ensimmäisen palasaippuani.
Ensimmäiset viikot hiukset tuntuivat mähmäisiltä, mutta ensijärkytyksen jälkeen on mennyt vallan mainiosti.
Samoihin aikoihin tein ensimmäisen oman saippuaeräni, ja tein myös päätöksen, etten osta enää uusia kemikaaleja kotiin.
Hieman olen joutunut lipsumaan tästä kemikalittomuudesta, astiapesukoneen ainetta on miun kokemuksella lähes mahdoton valmistaa, että siitä tulisi tarpeeksi tehokasta.
Mikäli jollain on toimiva vinkki, niin saa kertoa!
Ripsiväri on toinen, mitä olen joutunut ostamaan, ja hammastahna.
Myös ecoverin astianpesuaine on välttämättömyys, tai no.. laiskuuden tulos.
Monet myrkyt olen korvannut ruokasoodalla ja saippualla ja voin väittää niiden olevan vähintäänkin yhtä tehokkaita.

Palataan aiheeseen, käsisaippuoita muutaman erän tehneenä päätin kokeilla hiuksille sopivaa saippuaa, netin ihmeellinen maailma tarjosi paljon ideoita ja onnistuin tekemään hyvän erän.
Saippuanteossa olisi varmasti tärkeää ottaa talteen reseptit, millä on mitäkin saippuaa tehnyt, mutta emmie oo sitäkään jaksanu tehdä.
Näin ollen samanlaista erää ei voi tehdä ikinä, täytyy tehdä aina parempi, kuin edellinen.
Omiin saippuoihin siirryttyäni ( luonnollisesti myös muu perhe noudattaa samaa linjaa, koska äidin sana on laki) en ole ikävöinyt kaupan litkuja ja kalliita parturishampoita kuin yhden kerran. Ja silloinkin vain hyvän tuoksun takia.
Meillä siis hiukset pestään pelkillä saippuapaloilla, ei hoitoaineita tai muuta vastaavia.
Omat hiukset ovat paremmassa kunnossa, kuin koskaan. Tuntui että hiusten paksuus lisääntyi kolmanneksella, ne ovat paljon helpommat käsitellä, jopa ilman lakkoja tai muita hiusmällejä. Hiusten likaantuessa ne ennemminkin kiiltävät, kuin tulisivat rasvaisen näköisiksi. Myös hiusten pesuväli on pidempi 3-4 päivää.
Hiuksiani en ole myöskään värjännyt enää, ja se tuntuu myös toiselta äärimmäisen hyvältä päätökseltä. Kun juurikasvuvaiheen yli pääsee, niin oikein yllättyy miten hyvin oma hiusten väri istuu (ku nenä!) päähän, ylläri ylläri!! Vaikuttaa mielestäni ulkonäköön erittäin positiivisesti.

Käsien- ja vartalonpesuun käytetään myös omia saippuoita, joiden mukana on hävinnyt ihon kuivuudesta johtuvat ongelmat. Näistä ei ole mitään huonoa sanottavaa ja suosittelenkin kokeilemaan itse saippuan tekoa. Netistä saa paljon tietoa, raaka-aineet on helppo hankkia ja lähes jokaisesta keittiöstä löytyy tarpeelliset välineet. Ja ennenkaikkea se on hauskaa!

Muutamia käyttövalmiita saippuoita.

 

 

Sit mie sain tatskan (ja otan lasillisen)

Ensimmäisen tatskan otin 17-vuotiaana, jostain syystä kahden vuoden välein syksyisin on tullut pakonomainen tarve saada uusi kuva.
Syksyisin tuntuu muutenkin, että menee ihan kujalle. En nyt tarkoita, että tatuoinnit olis kujittuneen ihmisen hommia, vaan lähinnä sitä miten vahvasti syksy ainakin minuu vaikuttaa.
Tuntuu, että jatkuvasti pitää tehdä kaikkea poikkeuksellista, ettei vallan masentuisi tähän synkkyyteen ja sateeseen.
Syksyisin pitää aina saada jotain uutta elämään korvaukseksi kun kesä loppui.
Esim. pari valkovenäläistä (liikaa) baarissa.
Syksyisin tulee myös tieto paljonko palautuksia tuli (tästä voitte päätellä, etten ole saanut koskaan mätkyjä) josta saa myös joulukuun alkuun asti paljon iloa, kunnes tulee visalasku maksettavaksi.
Tul ja män. Rahat on kiva tuhlata etukäteen, siitä tulee mukava pahantekemisen tunne.
Pikkukallemainen olo, sehän on vallan mainiota.
Syksy on myös tuurijuopon parasta aikaa, punaviiniä voi huoletta ottaa yhden lasin (vetoisuus 68cl), koska ulkona on inhottavan kylmää ja märkää. Samalla voi sytyttää kynttilän palamaan, koska ne jos mitkä kuuluvat syksyyn. Ja suklaa!! Tummaa suklaata, namnamnam.
Siis punkku+viini+suklaa+joku kohtuuhelppo iltapuhde mikä onnistuu myös seitinohuessa, niin avot!
Täsmäase tähän ankeuteen.
Enpä jaksa enempää nakuttaa, vaan päästän teidät pinteestä (pahasta) ja paljastan täten uuden tatskani, mikä on muute sairaan hieno!
Ja otan lasin.
Saatan polttaa myös tupakan, mutta vasta suklaapalan jälkeen.
Ei tää syksy nyt kuitenkaa oo niin paha, kuha on lääkitys kohillaan.

Kätevä isäntä

Mie olen vähän huono kehumaan, ja ottamaan kehuja vastaan.

Syy 1. Ihminen, joka tietää olevansa hyvä, ei tarvitse kehuja.
Syy 2. Joka ei kehuja ansaitse, ei tarvitse säälikehuja.

Mutta joskus miekin menen sellaiseen mielenhäiriöön, että on hieman kehaistava, ja kun mie kehasen, ni totisesti tarkotan sitä. Yleisin kehunaihe on tosin hyvin kehittyneet pakarat, mutta tälläkertaa ihmetyksen- ja ylpeydensekainen kehunta koskee uskomattoman monitaitoista miestä, joka meillä asuu.

Tähän mennessä ei ole sellaista hommaa tullut vastaan, mikä ei tuolta ukolta onnistuisi. Kun projekti on valmistunut, ja vaimo sitä tarkastamaan..
Oikeastaan aina ensimmäinen lause on; "tästä tuli parempi, kuin mitä olisin edes osannut kuvitella".
Toisekseen meillä tehdään lähes kaikki kierrätysmateriaaleista, mikä aiheuttaa kohtalaisen paljon lisähaastetta puksailuun. Laitteet ja koneet eivät ole ammattilaistasoa, mikä myöskin saattaa välillä vaikeuttaa hommia.

Eilen sain karjakeittiöön ihan uskomattoman systeemin.
Vanhan saunankiukaan tulipesän ympärille muurattu varaava ns. takka, jonka vieressä vanha boileri. Putki koukkaa vesisäiliön läpi, joka täytetään vedellä. Näin ollen saan talvella lämmintä vettä eläimille, eikä kovimmillakaan pakkasilla enää toivottavasti tarvitse uunia töhöttää aamuin illoin!
Todella suuri mukavuustekijä navettahommiin.

Karjakeittiö

 Mie oon niin ylpeä! (kuvatessa näköjään kamera vinksallaan, uuni on suora..)
Myö ollaan tässä nyt kaksi vuotta asuttu ja jos jonkunnäköistä pytinkiä on tontille ilmestynyt.
Kävin napsimassa muutamia kuvia lähinnä eläinhommista, paljon jäi vielä kuvaamatta, mutta tässä muutamia:

Viiriäistarha

"kolmio"

Alholan ovi

viiriäisten talviasumus

Kanala "uusi puoli"

Vuohela/lampola

lampola

Kauno ja Vieno

Lampola ja lypsypöytä

Kippaava kauha, uskomaton patentti

Lampaiden laidunasuoja

Raekuuron raiskaama kasvihuone talvipelleillä

Rokkien ulkotarha

Ulko("pirtti")pöytä (ei kääpiöille)

On käyny (tietoinen) peikkomainen flaksi, kun on niin osaava ukko. On siinä samalla itekkin oppinut erilaisia remppahommia tekemään, mutta maininnanarvoisena huomiona voin myös todeta, että kätevän ukon omaavana alkaa vaivihkaa ämmäilemään.
Kun ei tarvitse itse miesten töihin koskea, niin hyvä kun osaa edes linnunpöntön rakentaa. Ja kynnys aloittaa nousee aina vaan korkeammalle.
Saan tuhlata onneksi energiani naistentöihin ja eläintenhoitoon, ei valittamista!
Ja kukaan ei nyt mussuta naisten ja miesten töistä, oikeasti ne on olemassa ja niin kuuluu ollakin.
Nainen ei kuulu ropsimetälle, eikä ukot pyykinpesuun. Näin on näppylät! :)

Köyhäily

En oikeastaan osaa sanoa tarkkaa ajankohtaa, milloin köyhäily alkoi, joskus menneen kahden vuoden aikana kuitenkin. Köyhäily oli aluksi vain harrastuksenomaista, mutta se alkaa mennä päivä päivältä vakavammaksi, joten sitä voisi kutsua jopa elämäntavaksi.
Itse olen köyhäillyt koko pienen elämäni ajan, joten uutta se ei ollut. Aikaisemmin köyhäily tosin ei ollut vapaaehtoista köyhäilyä, vaan oikeasti rahattomuutta. Parikymppisenä otin ensimmäisen asuntolainani, autolaina oli jo pohjalla. Kaikki muut juoksevat kulut ja pieni palkka aiheutti sen, että ruokaan, vaatteisiin, bensaan, baarireissuihin ynnä muihin elintärkeisiin asioihin jäi rahaa 300e/kk. Ja ihan hyvin sillä pärjäsi. Uskon, että (yksi lempiaiheista muuten!) sossun asiakkaalle jää rutosti enemmän.
No palatakseni tähän tämän päivän köyhäilyyn. Laiskuuttani ostan jonkunverran kaupasta vielä sellaista, mitä voisi tehdä kotona, esimerkkinä maitotuotteet. Ruoka on tuhottoman kallista ja kallistuu kokoajan. Ruuan tuottaminen kotona vaatii paljon enemmän työtä, mitä olisi uskonut. Mutta se on pääosin ilmaista, tai vähintäänkin erittäin edullista luomua, totista lähiruokaa. Ja ennenkaikkea tuoretta.
Köyhäilyn myötä kaupasta ei raaski ostaa muuta kuin ruokaa, ja sitäkin harkiten.
Kauhulla mietin aikaa ennen lapsia, kun oli kahden aikuisen palkat mällättävänä, mitä kaikkea tarpeetonta luuli suorastaan välttämättömyydeksi. Kulutus oli huipussa, ruokaa meni roskiin kilokaupalla. Vaatteita ostelin mieleni mukaan, jo monet niistä jäi pitämättä. Kaikkea uskomatonta krääsää tuli hankittua, hyh.
Köyhäily tuo onnea. Kun on pitkään halunnut ostaa jotain tiettyä tarpeellista, ja viimein saa rahat kasaan, tuo ostaminen ihan toisenlaista mielihyvää, kuin ennen.
Muutenkin saan köyhäilystä kummallisella tavalla irti jotain ihmeellistä. Miusta on ihan kiva ajatus, kun tietää, että viikko pitää selvitä muutamalla kympillä. Mikäs sen palkitsevampaa, kun laskea perheelle tekemän aterian hinta ja huomata sen olevan vaikkapa alle 2 euroa yhteensä. Tai "ilmainen", itse kasvatetuista raaka-aineista.
Meillä on yksi auto käytössä, millä ukkolo käy töissä. En mie autoa kaipaa. Ihan mukava olla omassa rauhassa täällä kotona. Miulla on niin vakiintuneet päivärytmit noiden elukoiden kanssa, että yksi reissu kodin ulkopuolella sekottaa kaiken. Ja on äärimmäisen raskasta. Mikään ei oo niin raskasta, kun kaupunkireissut. Ja inhottavaa, ajan ja rahan haaskausta.
Tästä pääsen myös kätevästi moittimaan myös turhapäiväisyyden. Välillä tuntuu, että koko naissukupuoli on pilattu tällä karmivilla piirteellä. Näprätään kaupassa tuntitolkulla kippoja ja kuppeja ja mietitään päät puhki, että sopiikohan tämä nyt varmasti meidän sisustukseen. On kynttiläkutsuja ja kaikkea uskomatonta silsaa, että tekisi mieli oksentaa!
Nämä mielipiteet on olleet miulla niin pitkään kun muistan, ei siis köyhäilyn myötä tulleita. Toki ovat vahvistuneet, tämän harrastuksen myötä.
Köyhäily on erinomainen harrastus ja helppo aloittaa, mutta se kannattaa suunnata oikeisiin kohteisiin. Ruuan laadusta ja kotimaisuudesta en tinkisi, mutta jos vähän ajattelee, niin bensakuluista saa nipistettyä helposti paljon pois. Nelihenkisen perheen on mielestäni kohtuuhelppo säästää 300-400€/kk kun laittaa kaikki menot paperille ja alkaa karsia.

Tervanpolttoa ynnä muuta asiaan liittyvää (ja liittymätöntä)...

Tervankusta

Meillä on harrastettu täällä älyllä lähiaikoina kaikenmoisia kansanomaisia perinteitä, kuten tervanpolttoa, vuohenmaidon juontia, saunomista ja iloista yhdessäoloa kylmenevissä illoissa.

Kesän aikana keräilyä harrastava aviomieheni oli kuskannut pihaan kohtalaisen kasan tervaksia, joita sitten päätettiin jatkojalostaa jo perinteeksi käyneissä elonkorjuu-juhlissa. Onneksemme saimme myös jälkikasvun parempiin hoteisiin mummolle oljamiin, joten illan kuviot olivatkin sitämyöten selvät.

Tervanpolton alkuvalmistelut starttasivat jo aamupäivällä, vieraita alkoi saapua pitkin päivää ja iltaa. Mukava määrä kaikenlaista roskapuuta ja pilkettä saatiin myös tuhottua tässä projektissa. Lopputulemana tervaa tuli noin nelisen litraa, tervankusta tuli kymppikannu. Liekö tervas ollut liian kosteaa, vai tulet vääränlaiset, ettei itse tervaa sen enempää tullut, mutta onhan sitä siinäkin.

Ilta alkoi hämärtyä ja terva jäykistyä

 Illalliseksi nautittiin kylki kyljessä 3 kukonpoikaa, oman maan juureksilla höystettynä. Kyllä suu napsas. Lähes kaikki tarjoiltava saatiin omasta maasta (ja tallinnasta).
Sauna antoi hyvät löylyt ja aamun koittaessa itse kukin tunsi nahoissaan, miten on eloa korjattu oikein urakalla. Mukavaa oli toivottavasti muillakin, kuin allekirjoittaneella.

Hieman vielä alkaneen viikon käsityöjuttuja, neulonta ei nyt nappaa ollenkaan, mutta kehrääminen on nyt päivän sana. Varsinkin kun nitisevä rukkini sai ölkkää polkimien saranoihin, niin johan luistaa.
Parinsadan gramman vyyhdin sain aikaseksi tuosta raakavillasta, lahjaksi itselleni meinasin väkertää sukat. Inspiraatiota odotellessa..

Tänään pääsin vihdoin käsiksi Saksasta tilaamiini ihaniin topseihin. Näissä riittääkin tekemistä, kun kehrättävää on kilon verran. Kaikenmoisia erikoisherkkuja, mitkä tuntuvat mukavalta vaihtelulta tuohon oman villaan kehräämiseen.
Verottajan yllättäessa iloisesti maanantaina, aloin jo haaveilla uuden rukin hankinnasta. Tällä hetkellä miulla on Kromskin Sonata, mikä ei kyllä sekään ole vanha, mutta ehkä vähän karvalakkimalli.
Majacraftin Suzie Pro olisi sellanen unelmien täyttymys. Ikinä en ole päässyt sitä edes näkemään, mutta arvostelujen perusteella tuntuu olevan kohtuujäykkä peli. Mie tahon sen!
Ihmisellä ei voi olla ikinä mm. rukkeja liikaa. Eihän? 

Ahshfordin Merino Silk Gemstone kuidusta kehrättyä lankaa.

Täydellinen (HUONO!) äiti.

Tää aihe on ärsyttänyt ja kummastuttanut jo pitkän aikaa, joten mikäs sen mukavampaa kun purkaa ärsytys täällä. ("minuu ÄRrRsyttää...!!!")

Reilu kolme vuotta sitten pääsin jäseneksi tähän uskomattomaan salaseuraan, jossa eletään kilpailulla, vertailulla ja suorittamisella.
Ja tietysti ollaan onnellisia, onnellisempia kuin ikinä.

Se autuus alkaa jo raskaudesta, saat mitä parhaimpia neuvoja joka tuutista, joista et tajua puoliakaan, koska et ole koskaan pitänyt vauvaa edes sylissä. Välttämättä jokainen raskaaksi tuleva ei oikeasti edes pidä lapsista. Kuten minä.

Parasta olisi, jos painosi nousisi max. 7kg, eikä 30kg, kuten allekirjoittaneella. Kovalla lihoamisella saat tuotettua mielihyvää kilpasiskoillesi, jotka keräsivät kiloja puolet vähemmän. Epäonnistuit jo ennekuin lapsi on maailmassa!
Synnytyksessä paras asia on se, että jälkeenpäin voit järkyttää niitä, jotka sitä eivät vielä ole kokeneet, karmaisevilla tortunrepeämisjutuilla ja kihertää sisäisesti huomatessasi kauhistuneet ilmeet.. (toki kysymykseksi jää, johtuiko kauhistus jutun karskista kerronnasta vai itse aiheesta)

Lapsen synnyttyä olet onnesi kukkuloilla ja kaikki on ihanaa! Vauvantuoksua ja äitiyttä.
Not. Ainakaan miun kokemuksien mukaan.
Ensinnäkin se edellämainittu torttu on kirjaimellisesti melko ganurina useamman viikon, että pelkästään se saisi ihmisen normaalitilassa vähintäänkin saikulle ja kipulääkityksen pariin.
Imetys ei onnistu, vauva huutaa jatkuvasti, vaikka koitat kaikkesi. Yöt valvot, peläten että vauva kuolee nukkuessaan, siis WTF!?! Kun alat uskoa, että se pysyy yöt hengissä, vaikket kuuntele jokaista tuhausta, alkaakin lapsi heräillä muuten vaan öisin. Milloin mikäkin hätänä (ja tämä tila jatkuu seuraavat 1-x vuotta.)
Mitä jos lapsi ei saakaan aikaiseksi sitä onnea äidissä, mitä pitäisi? No olet tietysti huono ja epäonnistunut! Äitiyttä ei saa opetella, vaan pitää osata heti alusta rakastaa ja hoivata, olethan äiti, se tulee luonnostaan..
Synnytyksen jälkeinen masennus on niin kökkö ja pitkä aihe, että jätän sen tästä nyt pois (vaikkakin se tähän kuuluisi, ehdottomasti!), palatakseni siihen uudestaan.

Kun pahin hässäkkä alkaa jo olla ohi, ja alat huomata muutakin kuin oman vauvasi, alkaa välitön vertailu. Itse vertailet omaa vauvaasi muiden vauvoihin, luet fb.sta kun muut samanikäiset vauvat tekevät sitä ja tätä, onko minun vauvani nyt huonompi kun ei osaakaan tätä?
Ja tietysti se äiti on paras, kenen lapsi kävelee ensimmäisenä. Voi sitä ylpeyttä.. "- Vauva
nönnönnöö ei kävele vieläkään, MEIDÄN vertti polki jo tuon ikäisenä pyörää.."
Mie en millään jaksa ymmärtää mikä ihmeen keulimisen aihe on tämä kävelemään lähteminen, totuus on nimittäin se, mitä myöhemmin, sen parempi.

Ruokapuoli. Täydellinen äiti valmistaa tietysti soseet vauvallensa ITSE. Ihmetellen samalla, miten joku voi syöttää lapselle kaupan valmissoseita. 90% voi.
Itse kuuluin siihen 90%.in ja mätin nopeasti soseet kärryyn, ettei täydelliset äidit vain kaupassa huomaa rikostani ja pidä saamattomana vätyksenä.
Äitiyden kilpakenttien peruselementteihin kuuluu tietysti ruoka muutenkin. Sillä mitataan paremmuuttasi ihmisenä. Älä muuten koskaan kerro, että kävit roskaruualla tai ostit roiskeläppiä kaupasta, joudut vähintään helvettiin ja lapsistasi tulee ylipainoisia, verisuonisairaita pullamössöjä.

Älä anna ikinä lastesi katsoa lastenohjelmia, pelata videopelejä tai tietokonetta. Sattuisit todennäköisesti saamaan omaa aikaa sen ruhtinaallisen tunnin vuorokaudessa, ja sehän on väärin! Synnytettyäsi muutut ihmisestä äidiksi, ja kuten ihmisellä, äidillä EI ole tarpeita. Kunnollisen äidin ainut maanpäällinen tehtävä on passata perhettä, pitää mies ja lapset tyytyväisinä ja saada onnensa ja tyydytyksensä tästä.

Äidin elämään kuuluu myös syyllisyys. Syyllisyys lähes kaikesta. Et muista syöttää lapselle D-vitamiinia, et jaksa leikkiä, et jaksa täyttää vauvakirjaa, et jaksa hymyillä, et jaksa olla sitä, mitä pitäisi. Et muista neuvola-aikoja, nimipäiviä, (synttärit ehkä justjust), hammaslääkäriaikoja yms yms. Koska nämäkin asiat ovat automaattisesti äidin tehtäviä. Mitähän muut äidit mahtaisivat ajatella, jos isä veisi kerrankin lapsen neuvolaan ja saisit itse vaikka torkahtaa ikuisen univelan alla?
No huono äiti tietysti! Kyllähän se arvattiin, ettei tuosta äidiksi ole.

Kun äiti lähtee viihteelle, sen tietää vain lähimmät ystävät. Voi sitä arvostelun ja porinan määrää, jos äiti sattuu olemaan alkoholi-ihminen* ja viihtyy baari-ilmapiirissä sillointällöin.
Eihän äiti vaan voi käydä baarissa kuin korkeintaan kerran vuodessa ja oikeasti silloinkin lapset pitäisi vähintäänkin huostaanottaa tältä juoppoäidiltä, joka kylmästi hylkää pienokaiset YKSIN isänsä kanssa. Isäthän eivät osaa mitään lastenhoitoon liittyvää! Minun lapseni! Auta armias, jos isän kasvatusmetodit poikkeaakin äidin omista. Äiti on AINA oikeassa, ei käy eittäminen ei.

Koti on myös yksi hyvin tärkeä osa-alue, joka kuuluu täydelliseen äitiyteen. Jokaisen kunnon äidin koti on siisti, hyvin sisustettu ja kaunis. Mikäli se sitä ei ole, kuulet todennäköisemmin : "kaikkien lapsiperheiden kodit näyttävät tältä", ikäänkuin lohdutuksena, joka on opeteltu näitä huonoja äitejä varten, jotka tuhlaavat kallisarvoisen energiansa johonkin tähteellisempään, kuin paikkojen puunaamiseen.

Tähän on hyvä lopettaa. Jos joku vielä arpoo ryhtyisinkö huonoksi vai täydelliseksi, niin voin kokemuksesta sanoa, että huonoilla on helpompaa.
Ja monesti myös mukavampaa ;)

*pyydän ystävääni konsultoimaan ja kertomaan alkoholi-ihmisen tarkan määritelmän, koska se on hyvä!

Paskat hommat vs Paskahommat

Nyt päästiin miun lempiaiheeseen, joka selvinnee otsakkeesta.
Tänään paskahommissa ollessani mietin paskoja hommia ja vertasin niitä paskahommiin.
Paskahomma on ruumiillista ponnistelua sen ittesä kanssa, ja paskat hommat on vaan paskoja hommia, niihin harvemmiin liittyy se ite tavara.
Paskahomma on haisevaa ja hikistä puuhaa ja kestopehkuihmisenä sitä kerran vuodessa tehdessäni tulee mietittyä; onko järkee vai ei, onko järkee vai ei...
Kuitenkaan paskahommissa harvemmin v***ttaa. Minuu ei muutenkaan yleensä sieppaa ne hommat, mistä joku on sitä mieltä, etteivät ne sovi jalostuneelle valkoiselle rodullemme.
Miust kaikki alkukantanen toiminta tuntuu hyvältä ja oikealta. Jaskaa mättäessä sitä miettii, että on tätä saattanu tehä joku muukin (ihminen) joskus aikasempina vuosisatoina ja -kymmeninä, ja kuinka ollakaan, ei tunnukaan olo enää yhtään afrikkalaiselta.
Paskahommat on takuuvarmoja hommia, joista saa mitä suurimmalla todennäköisyydellä nauttia ihan omassa seurassa, ei ola tunkua.
(Toki tänään miulla oli kanalan tyhjennyksessä seuraa.. 4 uskomattoman hidasälyistä lammasta. Niiten kanssa ei tarvi jutella muuta ku kirosanoja, ja ne on onneksi ollu aina hallussa)
Paskahommia tehdessä näkee työnsä tuloksen, saa hyötyliikuntaa parhaimmillaan ja ennenkaikkea hyvän mielen.

Sen sijaan paskoissa hommissa harvemmin tulee hiki.
Paskoissa hommissa joudut kuulemaan uskomatonta paskanjauhantaa, mitä et ollut uskonut ikinä joutuvasi kuulemaan.
Paskoissa hommissa joudut olemaan joku muu, kuin oma itsesi.
Paskoissa hommissa olet ihmisten ympyröimänä, yrität olla hillitty, mutta sekin menee aivan päin persettä, koska omaa luonnettaan on vaikea peitellä.
Paskoissa hommissa alkaa itsekin muuttua aivan täysin paskaksi, koska niissä hommissa ei näe työn tulosta, eikä työn kantamista hedelmistä voida varsinaisesti puhua.

Jokaisen ihmisen pitäsi saada tehdä sitä työtä, minkä kokee tärkeäksi ja mitä arvostaa. Muiden mielipiteistä huolimatta.
Vaikka meillä eletään kuin 60-luvulla ja paskaa tarttuu väkisin kengänpohjaan pihalla kävellessä, niin silti olen onnellinen, että saan tätä harjoittaa seuraavaan vuoden.

Välillä on kiva paskaantua niin, että hiukset jää ponnarille ilman ponnaria. Kömpiä paskasena lakanoihin. Nostaa kättä ja melkeen tukehtua kainalon ruusuntuoksuun.
Olla välittämättä siitä, kun koira nuolee lampaan persauksen jälkeen omaa naamaasi.
Jos lapsi haluaa pomppia paljan jaloin kanankakkavuoressa, niin antaa pomppia.
Keneltä se on pois?
Lapsen mielestä paska kaikissa muodoissaan on ihan normisettiä, siinä voi kävellä, sitä voi maistella, sitä voi kouria, jos sitä on kengänpohjassa tai sukassa, niin paskat, ketäs se haittaa?
-no aikuisia.
Otetaan oppia lapsista.
Jauhetaan vähemmän paskaa toisistamme, ei olla niin pinnallisia ja tehkäämme vähemmän paskoja hommia, mutta enemmän paskahommia!

Hyvää yötä, jeesus myötä!

Hiljainen pihamaa

Ensimmäistä kertaa sitten kevään, pihassamme on rauha, lähes unelias tunnelma. Aamulla saapui pyöveli kylään ja mummo lapsia kaitsemaan.
Jokaisesta parvesta lähti ainakin yksi kukko, maatiaisnuorisosta sai lähes kaikki teinit siirtyä pakkaseen.
15 kukkoa, yksi ankka ja 3 v***umaista hanhea.
Enemmänkin olisi ollut, mutta päätettiin jättää seuraavaan kertaan, saavatpahan kasvaa vähän isommiksi.
Hanhetkaan ei enää hyöki lasten ja vieraiden kimppuun ( hähähää, siitäs saitte!)

Vielähän noita jäi, yksi ankkapariskunta ja vielä syssymmällä teurastettavaksi parisenkymmentä kukonpoikaa. Kanatkin saavat viimein rauhan noilta güntereilta, loppuu se ainainen joukkoraiskaus, kun pölkylle pääsi kaikkein himokkaimmat yksilöt.
Päivän päätteeksi piti maatiaiskanalan komean Alho-kukon tulla vielä kiekaisemaan paikalle, ihan kuin olisi ollut pientä voitonriemua äänessään ;)

Sairastelua ja käsitöitä himona

Pienten lasten kanssa kotona ollessa alkaa pää pehmetä, kaksi viikkoa on miulle sellanen henkilökohtainen raja, millon alkaa tuntua, että oma aika ois aika tarpeellista. Miulle se kaksi viikkoa tarkoittaa monesi sitä, että en oikeasti ole hetkeäkään erossa näistä pienokaisista, saattaa mennä viikko tai puolitoista, etten edes poistu kylältä mihinkään.
No kuitenkin, yleensä kolmen viikon kohdalla alkaa olla jo todella osaston tarpeessa, ja kun sitä ei tule, niin viimeinen varoitusmerkki järjen päästä pakenemisesta on fyysinen sairastuminen.
Henkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkee ainakin miulla käsi kädessä.
Nyt ollaan siis siinä vaiheessa, että tilanne pääsi flunssan puolelle.
Siitä taas päästään siihen, että tajuan viimein olla tekemättä mitään ja koitan parantua mahdollisimman nopesti.
No mitään tekemättömyys taas tarkottaa miulle pelkkiä käsitöitä, ja tietysti vain välttämättömimmät toimet lasten- ja eläintenhoidollisissa tehtävissä.
Tämä taas johtaa siihen, että kaksi päivää neulottuani villatakkia aamusta iltaan, vasemman käden etusormeen on tullut ärsyttävä neulojan vamma. Viiltohaava, tai kuluma mikä on hyvinkin huomaamaton, mutta tekee neulomisen kuitenkin lähes mahdottomaksi.
Mutta onneksi löytyy vaihtoehto; kehrääminen.
Vihdoin olen saanut rukin pyörimään, sitten kevään. Ja muistin, miten rentouttavaa "stressinlaukasuhommaa" se on. Toki pienet haasteet kehräämiseen tuo pienokaisten valtava kiinnostus pyöriviä osia kohtaan.
Pesin villat kevyesti, linkosin, pari päivää saunan lauteilla, sitten karstaus myllyllä ja vihdoin pääsee kehräys alkuun.

 

Tässä näkyy alku, kainuunharmaan karitsan villaa, langasta tulee aika rouheata, vaikka villa itsessään tuntuu jopa silkkisen pehmeältä. Karstamyllyllä karstatessa sekaan jää kökköjä ja ties mitä, mikä vaikuttaa langan tasaisuuteen ja laatuun, mutta on varmasti ainakin 10kertaa nopeampaa, kuin käsikarstaus, niin menköön.
Villa on niin kevyesti pesty, että siinä on rasva tallella, hoitaa mukavasti näitä puikkojen pieksemiä käsiä.
Sain nyt taas niin kovan innostuksen tästä hommasta, että pään hajoaminenkin siirtyi taas ainakin muutaman päivän eteenpäin. Jes!

Iloinen perhetapahtuma

Tämä aamu starttasi hitaasti, lähdin kuitenkin nostamaan perunaa lounasta varten. Ihmettelin siinä kuokkiessani, kun Tikki-koira räksytti viimeistä päivää jossain navetan nurkalla päin.
Saatuani säkin täyteen, lähdin katsomaan mikä siirtolaista haukututtaa...

Kantava uuhemme oli jakautunut, ilmeisesti yön aikana, koska karitsat olivat jo kuivia. Mikä ihana yllätys! Näitä odoteltiin vasta ensi viikolla tulevaksi, mutta pääsi yllättämään.
Kaksi kaunista ja reipasta kainuunharmas karitsaa, musta on pässi ja valkopäinen kaunotar uuhi.
Siinähän piti laittaa ihan juoksuksi (mitä ei usein tapahdu..) sisälle apujoukkoja hakemaan. Onneksi sisko oli kylässä, joten sain kultaakin kalliimpia neuvoja, nämä kun ovat meidän ensimmäiset karitsat.
Lampolan remppa oli vielä vaiheessa, ja päiväunilla olleeseen ukkoonkin sai liikettä, kun kiire saada emä ja pienet sisälle.
Nopeasti kuitenkin saatiin karsina valmiiksi ja elukat sisään. Karitsat käyvät hyvin tissille ja emäkin osaa varoa karitsoita, ilmeisesti hyvä äiti.

Kyllä on suloisia pikkuisia, harmi kun ei ole vaaka millä punnita karitsat, vaikea arvioida painoa, mutta veikkaisin jotain kolmen ja neljän väliltä per nenä.
Luulen, että uuhi jää meille ainakin, kun on niin valtavan kaunis, pässiä kyllä tarvitsisin kanssa, mutta saa nähdä mikä sen kohtalo on. Mutta kasvakoot nyt rauhassa, tilaa on kuitenkin sen verran, että voisi pässinkin pitää. Jännä nähdä minkä värisiä näistä tulee, kainuunharmakset kun syntyvät aina mustina ja lopullinen väri selviää myöhemmin. Mie oon niin lieskoissa näistä uusista tulokkaista, voiko mikään olla niin suloinen kun vastasyntynyt karitsa... tai tipu, tai ankka, hanhi, kissa, koira... ääh. Miul on nyt tän päivää ainakin vaalenpunaset sydänlasit silmillä <3

Metsässä

Kanttarelliä ja mustikkaa nyt metsästellään, eilen käytiin koko perheen voimin ja reilun tunnin reissulta saatiin hyvät saaliit pakkaseen.
Meillä on tuossa alle kilometrin päästä kotoa vakkaripaikka, mistä löytyy joka syksy mustikat ja sienet aika pieneltä alueelta.
Kävisin siellä vaikka joka päivä, mutta nyt on kelit olleet niin sateisia, ettei sinne ole viitsinyt lähteä aina kun haluttaisi.
Metsä on parasta terapiaa ihmiselle, marjoja noukkiessa sielu lepää, tai ylipäätänsä metsässä samoilua pitäisi lääkärien määrätä kansalaisille pillereiden sijaan.
Pienet lapsukaiset myös armahtavat väsynyttä äitiä tai isää ollessaan metsäretkellä. Ruokaa löytyy puskista, tekemisen puute ei iske, mitään ei voi rikkoa, ei myöskään sotkea. Täydellistä!

Tomaattijuhlat

 Meillä juhlittiin perjantaina. Talkoo- ja juomahengessä, toki myös syötiin ja saunottiin. Mainiot pirskeet, mukavia ihmisiä, paljon syömistä ja juomista, illan kruunasi elävä musiikki.

 Tikki-koira vastaanottaa viestejä avaruudesta korvillaan..

Hanhetkin virittäytyivät juhlatunnelmaan. Loppuillasta ei olekaan mitään julkaisukelpoista

Ihana sunnuntai

Aamulla heräsin ennen lapsia, kohtalaisen mukava tunne herätä niin, ettei väsytä. Ulkona on erinomaimen ilma leffaan, herkutteluun ja sohvalla löhöämiseen.
Kesä on ollut tavallaan aika rasittavakin, koska on ollut niin hyvät ilmat, että on joutunut olemaan aamusta iltaan ulkona. Eihän aurinkoisella kelillä voi sisällä kyhjöttää.
Mie ainakin odotan kovasti syksyä, mikä tuntuu jo koputtelevan ovella.
Kehräämishimo on taas iskenyt, kuten kaikki muutkin käsityöhommat alkaa poltella, kun illat pimenevät ja kesä alkaa olla ohi.
Kesällä neuloin melko vähän, saattoi olla useampikin päivä, etten neulonut ollenkaan. Ehkä kuukauden päivät on ollut innostus pahimmillaan. Vuodessa on pari kuukautta neulomislepoa ja yleensä se on keväällä, kun on niin paljon muita hommia, ja alkaa kyllästyttää. Mutta aina tauon jälkeen on seuraavat kuukaudet todella raivokkaita neulomisen suhteen.
Yömyöhälle ravelryssa roikkumista ja seuraavien käsitöiden suunnittelua.
Noudatan pääsääntöisesti kolmen käsityön sääntöä, neljättä ei saa aloittaa, ennenkuin tekee jonkun keskeneräisistä valmiiksi. Harvoin sattuu niin mielenkiintoinen työ, että sen saisi kerrasta valmiiksi. Yleensä teen kahta rinnakkain, vuoropäivinä. Tämän päivän projektina ovat sormikkaat, mitkä aloitin jo muutama viikko sitten, mutta paskat bambupuikot katkesivat, ja työ jäi tauolle. Toivottavasti saan nämä nyt lähipäivinä valmiiksi, että pääsisi uuden työn kimppuun.

 

Malli otettu Eva Maria Lesznerin kirjasta ; Kirjokintaita ja -myssyjä. Hieman paranneltu mallia, mutta pääsäntöisesti noudattelee mallia.
Lankana Maisa Tikkasen kuituvärjätty villalanka 125x2 tex, puikot 1.75, 2 ja 2,5.
Ostin ison säkin näitä Tikkasen lankoja keväällä, ja ovat aivan huippuja. En tiedä saako niitä enää mistään.
Samoista langoista on tulossa myös torkkupeitto, mutta palaan siihen myöhemmin, jahka se joskus valmistuu...
Tänään ei siis tehdä mitään muuta, kun pakolliset työt ja kaikki muu aika neulotaan ja tuijotetaan telkkaria, hyvällä omatunnolla!

PUMMI

Miusta tuli elokuun alusta lähtien pummi. Itsehän en voi käsittää miten tämä yhteiskunta voi mahdollistaa ihmiselle täydellisen lusmuilun, koska ei halua/jaksa elättää itseään.
Mutta siis tilannehan on nyt sellainen, että mie olen myös tässä samassa sakissa, tosin sillä erotuksellä, että en nosta muita etuuksia, kuin mahtavaa kotihoidontukea, joka on siis jotakuinkin 300€ kuussa. Toki lapsilisät päälle ja tyttären pitkäaikaussairaudesta johtuen vammaistuki.
Jos olisin sossun asiakas, niin voin veikata, että tulot olisivat ainakin tuplasti, ja tietysti saisin viedä lapseni ilmaiseksi päivähoitoon.
Syy, miksi olen ajautunut pummiksi on rakkaus lapsiini (ympäripyöreästi sanottuna).
Ja se, että se on mahdollista. Tässä yhteiskunnassa.
Pummeus älymaalla tarkoittaa mm. seuraavia asioita;
Eläimet hoidetaan päivittäin 1-2 kertaa, eläimistöömme kuuluu tällä hetkellä:
5 kainuunharmas uuhta, Kuttu ja sen kili, possut Timo ja Pekka :D, kolme skånenhanhea, 3 ankkaa, kanoja viittä eri rotua, kanojen määrä on x. Enemmän kuin 50 ja vähemmän kuin sata..
2 koiraa ja 3 kissaa.
Vettä kannetaan kesät talvet käspelillä, n. 100 litraa elukoille ja sama mokoma kasveille päivittäin.
Vuohi lypsetään kerran päivässä, maitoa tulee 2 liraa per lypsy.
Kanojen kuppeja putsataan ja täytellään kuuteen eri osoitteeseen.
Kauraa menee muutama tuhat kiloa vuodessa. Syksystä lähtien meinaan valmistaa kanoilleni rehun itse myllyllä, joten ostorehun hankinta onneksi loppuu.
Kaikki kasvikset (paitsi ankkojen ja vuohien yhteistoiminnassa tuhotut sipulit) saadaan omalta tontilta. Peruna, porkkana, nauris, lanttu, palsternakka, herne, maissi, paprika, tomaatti, kurkku, kesäkurpitsa, kurpitsa, salkopapu, pensaspapu, härkäpapu, mansikka, salaatit, retiisit, punajuuret, yrtit ja kukat. Keväällä maan muokkaukseen meni kymmeniä, ellei satoja tunteja, mutta ne meni habaan ;)
Lannoitus tulee sivutuotteena kanoista.
Marjat poimitaan lähimetsistä, niitä menee noin 50liraa talvessa.
Kananlihaa ei kaupasta ole enää ostettu pariin vuoteen, ensi talvena ollaan muunkin lihan osalta omavarsia. Pässin meinasin syksyllä vielä hankkia ja se possujen lisäksi pakkaseen.
Vahvasti alan olla myös sitä mieltä, että ankat ja hanhet menee samaan arkkuun. Keväällä ollaan koko sakki varmasti verisuonitaudissa ja keskivartalo kunnossa, kun lihaa on niin hyvin tarjolla.
Lampaat keritään syksyisin ja keväsin, villan käytän käsitöihin, eli kehräykseen ja huovutukseen. Ja taas jatkojalostukseen sukiksi, lapasiksi yms..
Jos saisin joskus saumurin (joulupukille pikkuvinkki), niin tekisin mielelläni vaatteet ainakin lapsille itse, toki kirppareilta saa niin edullisesti, niin näinköhän mahtaa kannattaa.
Talo lämpenee puulla ja maalämmöllä, joten puuntekoa riittää. Itse olen lähinnä siellä mättöosastolla, se käy hyvin. Viimeisen vuoden aikana ollaan raivattu tonttia niin paljon, että polttopuuta kyllä riittää. Kamalasti en valehtele, jos väitän klapia olevan varastossa 70mottia.
Remonttiakaan ei sovi unohtaa, sekä talo, että navetta ovat projektin alla varmaan seuraavat 10 vuotta.
Mutta nämä edellämainitut on ihan sivuhommia pienokaisten ja yleisen p**kan (lue:kotihommien) rinnalla.
Ja kun nyt joku seuraavaksi vihjaa siihen suuntaan, että kun jäin töistä vuodeksi hoitovapaalle lomailemaan, niin voinen ohjata hänet tämän avautumisen pariin.
Oikeastaan voin haistattaa kakat kaikille, koska otsaani on kasvanut taas vaihteeksi jättiläismäinen jorma. Jatkan tätä pummin ja työnvieroksujan elämää ja yritän ladata itseeni parempia fiiliksiä ennen seuraavaa avautumista. 8)

Jättiläiskurmitsa

Kesäkurpitsapuskat on pullollaan tällaisia pötiköitä. Tänään tuli isoin, mitä tähän mennessä oon keränny. Oisha hää saattanu isommaksii viel tulla, mut pitää antaa uusille kurpitsoille tilaa..
Miulla on kesäkurpitsat (5 puskaa) naapurista lahjoituksena saadussa suuressa (n. 4x1m) "kasvatuslaatikossa". Lannotteena on sitä itteesä, keväällä kärräsin kanalasta pehkua laatikon pohjalle. Päälle sitten siivilöin multaa, ei kasva paljon rikkaa ja ainakin kurmitsa viihtyy, kun saa n. joka toinen päivä napsia satoa.
Jättikurpitsapuskia on myös 5 kappaletta ripoteltuna pitkin tonttia, ihan testimielessä, missä olisi niille paras paikka. Suurin on nyt pienen jalkapallon kokoinen, jää nähtäväksi minkälainen mörko siitä tulee syksyyn mennessä, pitäisi jaksaa kantaa lisää niille sontaa, jos innostuivat lisää kasvamaan.
Jättiläiskurpitsan kasvatus kilpailumielessä voisi olla mukavaa jonkun kanssa. Vapaaehtoiset ilmottautukoon, niin hankitaan keväällä samat siemenet ;)
Panokset kun on kohillaan, niin voitan takuuvarmasti.

Vattupuskassa

Tällä viikolla oon reffannu vattupuskaa ahkerasti (anoppia lainatakseni..), pakastimessa taitaa olla lähemmäs kymmentä litraa vadelmaa.
Miuhun on iskeny vadelmahulluus. Tätä voi verrata ystävältäni kuulemaan käsitteeseen; kirppishulluus.
Vadelmahulluus ilmenee siten, että ajellessasi autolla tai liikkuessasi luonnossa kyttäät jatkuvasti vain vadelmapuskia. Itseasiassa sairastettiin viime syksynä koko perhe sienihulluutta.
Ja täähän nyt on vain yks hulluus kaikkien miun muiden huulluuksien joukossa. Yleensä, paremminkin aina, kun innostun tosissaan jostain, niin innostun sitten 100%.sesti, monesti lähtee myös lapasesta.
Noh, takaisin asiaan.. vadelmahulluus sekoittaa pään täysin siinä vaiheessa, kun pääsee sinne bongaamansa pusikon lähimaille ja alkaa zoomailla isoimpia vattuja, mistä aloittaa. Ympärillä notkuu otsat pullollaan jättiläisvadelmia, ei osaa enää poimia järjestelmällisesti, vaan nappaa sieltä täältä yhden peläten, että joku vie ne, ennenkun kerkeät itse poimia kaiken.
Selkä kyyristyy ja alat piileksellä puskassa, ettei kukaan vaan huomaa tätä aarreaittaa, vaikkakin ainoat ihmiset, jotka siut voi  nähdä ovat peeheenjäsenesi. Ajatukset sekoaa täysin.
Vattupuskan reffaaminen on kuitenkin hyvin rentouttavaa ja stressiä poistavaa sopivan alkukantaista hommaa, mutta tämän tilan iskiessä päälle, on asiat toisin.
Kävimme myös anopin kanssa vadelmassa, epäillä soppii, että hänelläkii on jonkuu asteine vattuvillitys.
Sehän oli hauska reissu, analysoitiin tätä vatunpoimintaa ja hyvän puskan reffaamista, tultiin siihen tulokseen, että poimiminen ei ole mm. ykskätisen hommaa (repesin), parhaat ja isoimmat löytyy alaoksilta nuorista puskista, että kyykkyyn vaan rohkeasti, oikeastaan alle metrin pituinen lapsi on paras assistentti puskassa. Alaviistosta kun huomaa nämä parhaat paikat heti. Mukava reissu päättyi kuitenkin siihen, että miun rakkauden hedelmät alkoivat kyllästyä mettäreissuun, lähinnä nuorempi.
Kaupan kautta kotiin, anoppi lähetti miut ostamaan kaupasta silmänpyyhkeitä*. (repesin).
Loppuun voin todeta, että hyvä on ollu mäihä, kun on saanut huumorintajuisen anopin ja kohtalaisen hyvät vattupuskat omilta mailta.

*vessapaperia

Röyh!

Tämä on se päivä, kun rykäisen tämän blogin käyntiin (ihmiset, jotka miut tuntee, niin osaavat liittää lauseeseen myös sanan; ehkä.)
Koska miun päähänpistoista totetutukseen asti pääsee jotakuinkin 10%, josko noinkaan paljon. On vaan liikaa hyviä ideoita, liian vähän aikaa. Oikeastaan aikaa ei ole liian vähän, kyse saattaa olla paremminkin huonosta organisoinnista. Laiskuudella EI tietenkään ole mitään osaa asiaan.
Kyllästyneenä fb.ssa roikkumiseen, ajattelin käyttää aikani näin "hyödyllisemmin".
Luvassa on kertomuksia eläimistämme, käsitöistä, omavaraisuuteen pyrkimisestä ja kaikesta muusta oheistoiminnasta lapsiperheen arjessa.