Mie oon nimittäin ollut viimesen kuukauden, eiku kaks, vai kolmeko jo aivan kujalla. En kykene hoitamaan kotia, muun muassa ruuanlaitto tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä, joka sitten hampaat irvessä toteututetaan. Oon onnistunu paistamaan keitetyksi tarkoitetut munat jo kaks kertaa lähiaikoina. Makaroonien ja perunoiden pohjaan poltto on ihan perushommia. Uuniruuat myös tuppaa ylikypsymään.
Pyykkivuori on vähintäänkin valtaisa, kaikki on hujanhajan. Apuva.
Mie oon niin rakastunu lapsiini, eläimiini, historiaan ja käsitöihin, etten yksinkertaisesti halua tehdä (vaikka tehtävähän ne kuitenkin on) tällaisia toisarvoisia juttuja.
Oon kyllä ollu hyvinkin onnellisessa mielentilassa, kun saan vihdoin tehdä täysillä mitä tykkään ja minkä osaan.
Samalla kuitenkin kytee takaraivossa huono omatunto, ei ehkä itseni vaan muiden takia.
Mitä muut ajattelee?
Miksi siivoan kotini kiiltämään muiden vuoksi?
Miksi ajattelen, mitä muut ajattelee siitä, kun lorvin hoitovapaalla kotona, enkä käy töissä?
Miksi koitan todistella itselleni, että olen ansainnut tän ja ennenkaikkea lapset ovat ansainneet olla vuoden kotona? Miksi en saisi?
Miksi lasten "hoitotyö" ei tunnu työltä?
Voiko työnteko olla niin mieleistä, että sitä ei edes pidä työnä?
Onko tämän eläinlauman hoito työtä, vai harrastusta?
Enkö arvosta omaa työtäni kotona tarpeeksi, koska epäilen etteivät muut arvosta?
Miksi tarvitsen muiden arvostusta ja hyväksyntää, jos koen tekeväni tärkeää työtä, joka saa onnelliseksi?
Miksi ihminen on orjuutettu miettimään sitä mitä MUUT ajattelevat?!?
On paljon ihmisiä, (kuten myös allekirjoittanut) jotka väittävät, etteivät välitä mitä muut ajattelee.
En usko tavanneeni kovinkaan monta ihmistä elämäni aikana, jotka voisivat täysin tähän väittämään yhtyä.
Paljon on varmasti kiinni kulttuurista ja yhteiskunnasta ja siihen, mihin meidät on kasvatettu.
Paras ihminen olet silloin, kun tienaat mahdollisimman paljon rahaa. Tottakai. Mitä enemmin teet töitä ja olet tehokas, aina vain parempi. Hyvä ihminen.
Jos lapset kasvatettaisiin "hitaasti" ja ajan kanssa, heille kerrottaisiin, että tärkeintä elämässä on olla onnellinen ja tehdä ehkäpä joku muukin siinä samalla onnelliseksi, niin tulisiko heistä välittömästi työkyvyttömiä pummeja?
Jos vien lapseni vuorohoitoon pienenä, olen muutamien mielestä huono ihminen, hylätessäni lapseni ja lähtiessä töihin tienaamaan sitä herroista suurinta, rahaa.
Jos hoidan lapseni kotona, olen työnvieroksuja.
Mikä olisi oikein? Miksi äidit kautta Suomenmaan joutuvat jatkuvasti perustelemaan valintojaan?
Koska molemmat on vääriä valintoja.
Siis mikä v***u täällä ihmisiä vaivaa?
Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa?
Miksi työssäkäyvä äiti joutuu maksamaan niin suuria hoitomaksuja kunnalle/kaupungille, että työnteko ei paljoa motivoi, kun suuri siivu menee ohisuun?
Miksi työssäkäyntikustannukset ovat niin pirun kalliit?
Miksi keskiverto työntekijäportaan orja maksaa kaiken, ja miksi pummi saa kaiken ilmaiseksi?
Pieni laskutoimitus esimerkkinä:
3 alle kouluikäistä lasta hoitoon n.700€
Matkakulut n. 300€
Ruuat yms työmaalla 150€
1150€
Ajatellaan, että tienaat vaikka brutto 2500€/kk, = verenimijät vie välistä aika mällin, joten käteen jää n. 1950€. Siitä vielä pois nämä edellä lasketut kulut, niin mahtava kuukausiansio on niinkin paljon kuin 800€
Kyllä kannattaa prkl! Ja äitejä kannustetaan pois kotoa työhön. Kannustimet on kieltämättä aika kovat. Vai mitä olette mieltä?
Ei miulla muuta, avautuminen helpottaa aina. Loppukevennyksenä äidin ja tyttären tuotoksia tältä talvelta.
Myöskin selitys siihen, miksi ei oo oikeen jaksanut paneutua noihin kotihommiin... :D
"tein tämän siksi, että saisitte nauraa" -R. 3-v
Joskus saa jämälangoistakin jotain kivaa aikaseks.
Lankoo!!
Muutamat villapaidat ja jokunen muukin rytky saatu aikaseks. Lapasia ja sukkia en jaksa kuvata.
Lissää lankoo!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti