Täydellinen (HUONO!) äiti.

Tää aihe on ärsyttänyt ja kummastuttanut jo pitkän aikaa, joten mikäs sen mukavampaa kun purkaa ärsytys täällä. ("minuu ÄRrRsyttää...!!!")

Reilu kolme vuotta sitten pääsin jäseneksi tähän uskomattomaan salaseuraan, jossa eletään kilpailulla, vertailulla ja suorittamisella.
Ja tietysti ollaan onnellisia, onnellisempia kuin ikinä.

Se autuus alkaa jo raskaudesta, saat mitä parhaimpia neuvoja joka tuutista, joista et tajua puoliakaan, koska et ole koskaan pitänyt vauvaa edes sylissä. Välttämättä jokainen raskaaksi tuleva ei oikeasti edes pidä lapsista. Kuten minä.

Parasta olisi, jos painosi nousisi max. 7kg, eikä 30kg, kuten allekirjoittaneella. Kovalla lihoamisella saat tuotettua mielihyvää kilpasiskoillesi, jotka keräsivät kiloja puolet vähemmän. Epäonnistuit jo ennekuin lapsi on maailmassa!
Synnytyksessä paras asia on se, että jälkeenpäin voit järkyttää niitä, jotka sitä eivät vielä ole kokeneet, karmaisevilla tortunrepeämisjutuilla ja kihertää sisäisesti huomatessasi kauhistuneet ilmeet.. (toki kysymykseksi jää, johtuiko kauhistus jutun karskista kerronnasta vai itse aiheesta)

Lapsen synnyttyä olet onnesi kukkuloilla ja kaikki on ihanaa! Vauvantuoksua ja äitiyttä.
Not. Ainakaan miun kokemuksien mukaan.
Ensinnäkin se edellämainittu torttu on kirjaimellisesti melko ganurina useamman viikon, että pelkästään se saisi ihmisen normaalitilassa vähintäänkin saikulle ja kipulääkityksen pariin.
Imetys ei onnistu, vauva huutaa jatkuvasti, vaikka koitat kaikkesi. Yöt valvot, peläten että vauva kuolee nukkuessaan, siis WTF!?! Kun alat uskoa, että se pysyy yöt hengissä, vaikket kuuntele jokaista tuhausta, alkaakin lapsi heräillä muuten vaan öisin. Milloin mikäkin hätänä (ja tämä tila jatkuu seuraavat 1-x vuotta.)
Mitä jos lapsi ei saakaan aikaiseksi sitä onnea äidissä, mitä pitäisi? No olet tietysti huono ja epäonnistunut! Äitiyttä ei saa opetella, vaan pitää osata heti alusta rakastaa ja hoivata, olethan äiti, se tulee luonnostaan..
Synnytyksen jälkeinen masennus on niin kökkö ja pitkä aihe, että jätän sen tästä nyt pois (vaikkakin se tähän kuuluisi, ehdottomasti!), palatakseni siihen uudestaan.

Kun pahin hässäkkä alkaa jo olla ohi, ja alat huomata muutakin kuin oman vauvasi, alkaa välitön vertailu. Itse vertailet omaa vauvaasi muiden vauvoihin, luet fb.sta kun muut samanikäiset vauvat tekevät sitä ja tätä, onko minun vauvani nyt huonompi kun ei osaakaan tätä?
Ja tietysti se äiti on paras, kenen lapsi kävelee ensimmäisenä. Voi sitä ylpeyttä.. "- Vauva
nönnönnöö ei kävele vieläkään, MEIDÄN vertti polki jo tuon ikäisenä pyörää.."
Mie en millään jaksa ymmärtää mikä ihmeen keulimisen aihe on tämä kävelemään lähteminen, totuus on nimittäin se, mitä myöhemmin, sen parempi.

Ruokapuoli. Täydellinen äiti valmistaa tietysti soseet vauvallensa ITSE. Ihmetellen samalla, miten joku voi syöttää lapselle kaupan valmissoseita. 90% voi.
Itse kuuluin siihen 90%.in ja mätin nopeasti soseet kärryyn, ettei täydelliset äidit vain kaupassa huomaa rikostani ja pidä saamattomana vätyksenä.
Äitiyden kilpakenttien peruselementteihin kuuluu tietysti ruoka muutenkin. Sillä mitataan paremmuuttasi ihmisenä. Älä muuten koskaan kerro, että kävit roskaruualla tai ostit roiskeläppiä kaupasta, joudut vähintään helvettiin ja lapsistasi tulee ylipainoisia, verisuonisairaita pullamössöjä.

Älä anna ikinä lastesi katsoa lastenohjelmia, pelata videopelejä tai tietokonetta. Sattuisit todennäköisesti saamaan omaa aikaa sen ruhtinaallisen tunnin vuorokaudessa, ja sehän on väärin! Synnytettyäsi muutut ihmisestä äidiksi, ja kuten ihmisellä, äidillä EI ole tarpeita. Kunnollisen äidin ainut maanpäällinen tehtävä on passata perhettä, pitää mies ja lapset tyytyväisinä ja saada onnensa ja tyydytyksensä tästä.

Äidin elämään kuuluu myös syyllisyys. Syyllisyys lähes kaikesta. Et muista syöttää lapselle D-vitamiinia, et jaksa leikkiä, et jaksa täyttää vauvakirjaa, et jaksa hymyillä, et jaksa olla sitä, mitä pitäisi. Et muista neuvola-aikoja, nimipäiviä, (synttärit ehkä justjust), hammaslääkäriaikoja yms yms. Koska nämäkin asiat ovat automaattisesti äidin tehtäviä. Mitähän muut äidit mahtaisivat ajatella, jos isä veisi kerrankin lapsen neuvolaan ja saisit itse vaikka torkahtaa ikuisen univelan alla?
No huono äiti tietysti! Kyllähän se arvattiin, ettei tuosta äidiksi ole.

Kun äiti lähtee viihteelle, sen tietää vain lähimmät ystävät. Voi sitä arvostelun ja porinan määrää, jos äiti sattuu olemaan alkoholi-ihminen* ja viihtyy baari-ilmapiirissä sillointällöin.
Eihän äiti vaan voi käydä baarissa kuin korkeintaan kerran vuodessa ja oikeasti silloinkin lapset pitäisi vähintäänkin huostaanottaa tältä juoppoäidiltä, joka kylmästi hylkää pienokaiset YKSIN isänsä kanssa. Isäthän eivät osaa mitään lastenhoitoon liittyvää! Minun lapseni! Auta armias, jos isän kasvatusmetodit poikkeaakin äidin omista. Äiti on AINA oikeassa, ei käy eittäminen ei.

Koti on myös yksi hyvin tärkeä osa-alue, joka kuuluu täydelliseen äitiyteen. Jokaisen kunnon äidin koti on siisti, hyvin sisustettu ja kaunis. Mikäli se sitä ei ole, kuulet todennäköisemmin : "kaikkien lapsiperheiden kodit näyttävät tältä", ikäänkuin lohdutuksena, joka on opeteltu näitä huonoja äitejä varten, jotka tuhlaavat kallisarvoisen energiansa johonkin tähteellisempään, kuin paikkojen puunaamiseen.

Tähän on hyvä lopettaa. Jos joku vielä arpoo ryhtyisinkö huonoksi vai täydelliseksi, niin voin kokemuksesta sanoa, että huonoilla on helpompaa.
Ja monesti myös mukavampaa ;)

*pyydän ystävääni konsultoimaan ja kertomaan alkoholi-ihmisen tarkan määritelmän, koska se on hyvä!