No kuitenkin, yleensä kolmen viikon kohdalla alkaa olla jo todella osaston tarpeessa, ja kun sitä ei tule, niin viimeinen varoitusmerkki järjen päästä pakenemisesta on fyysinen sairastuminen.
Henkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkee ainakin miulla käsi kädessä.
Nyt ollaan siis siinä vaiheessa, että tilanne pääsi flunssan puolelle.
Siitä taas päästään siihen, että tajuan viimein olla tekemättä mitään ja koitan parantua mahdollisimman nopesti.
No mitään tekemättömyys taas tarkottaa miulle pelkkiä käsitöitä, ja tietysti vain välttämättömimmät toimet lasten- ja eläintenhoidollisissa tehtävissä.
Tämä taas johtaa siihen, että kaksi päivää neulottuani villatakkia aamusta iltaan, vasemman käden etusormeen on tullut ärsyttävä neulojan vamma. Viiltohaava, tai kuluma mikä on hyvinkin huomaamaton, mutta tekee neulomisen kuitenkin lähes mahdottomaksi.
Mutta onneksi löytyy vaihtoehto; kehrääminen.
Vihdoin olen saanut rukin pyörimään, sitten kevään. Ja muistin, miten rentouttavaa "stressinlaukasuhommaa" se on. Toki pienet haasteet kehräämiseen tuo pienokaisten valtava kiinnostus pyöriviä osia kohtaan.
Pesin villat kevyesti, linkosin, pari päivää saunan lauteilla, sitten karstaus myllyllä ja vihdoin pääsee kehräys alkuun.
Tässä näkyy alku, kainuunharmaan karitsan villaa, langasta tulee aika rouheata, vaikka villa itsessään tuntuu jopa silkkisen pehmeältä. Karstamyllyllä karstatessa sekaan jää kökköjä ja ties mitä, mikä vaikuttaa langan tasaisuuteen ja laatuun, mutta on varmasti ainakin 10kertaa nopeampaa, kuin käsikarstaus, niin menköön.
Villa on niin kevyesti pesty, että siinä on rasva tallella, hoitaa mukavasti näitä puikkojen pieksemiä käsiä.
Sain nyt taas niin kovan innostuksen tästä hommasta, että pään hajoaminenkin siirtyi taas ainakin muutaman päivän eteenpäin. Jes!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti